Matkalla Euroopassa, osa 4. Maustettua viinaa, surkeita teitä, ja iljettäviä pervoja

Tiistai 29.05.12 Olomouc – Kadan (n. 400 km)

            Heräsin hämmentyneenä Aleksin vierestä erittäin kauniksi kunnostetusta ullakkoasunnosta, jonne olimme ilmeisesti edellisenä yönä päätyneet. Silloin päätin, että täytyy vähentää jäiden käyttöä. Myöhemmin paljastui, että paikallisen yliopiston feministinen professori oli kutsunut koko joukkion keikan jälkeen asunnolleen yöpymään, jotta emme joutuisi nukkumaan tuon lievästi sanottuna pienehkön keikkamestan lattialla.

            Kun koko joukkio oli ylhäällä, siirryimme Olomoucin keskustaan nauttimaan aamiaista. Paikallinen kahvila oli erittäin tyylikäs, ja siellä koko viiden hengen seurueemme söi sydämensä kyllyydestä leipää, mehua, kahvia ja leivoksia, kerryttäen koko aterian yhteissummaksi noin 20 euroa. On monta syytä rakastaa Tsekkejä, hintataso on yksi niistä. Mainittakoon tässä, että gasellimaisen kauniit naiset ovat toinen syy. 

Aamiaista Olomoucissa

Olihan se hyvää

            Aamiaisella tuo yliopiston professori kertoi, kuinka tuo ullakkoasunto oli hänen haltuunsa joutunut: 15 vuotta sitten, jonkin aikaa Tsekin ja Slovakian itsenäistymisien jälkeen, Olomoucin päättävät elimet olivat havainneet kaupungilla olevan järkyttävät määrät käyttämätöntä ullakkotilaa. He ratkaisivat asian seuraavalla tavalla: ihmiset saivat kunnostaa kaupungin omistamia ullakkotiloja asunnoiksi, ja vastineeksi he saivat asua näissä asunnoissa 20 vuotta ilmaiseksi. Kaikki voittivat tässä kaupassa, ja professoriystävällämme oli vielä 5 vuotta ilmaista asumista jäljellä. Keskustelun aikana kävi myös ilmi, että n. 130 neliön asunto hyvältä paikalta Prahasta maksaa n. 1 000 euroa kuukaudessa. Hintataso ja hyvinvointivaltio. Pitäisi varmaankin syöksyä syvemmälle politiikkaan saadakseen jotain selkoa siitä, mistä tällaiset erot johtuvat.

            Matkailu avartaa, ja tässä jälleen yksi hyvä esimerkki miten tavallisten ihmisten ja päättäjien vuorovaikutus voi parhaimmillaan toimia. Kaikesta ei aina tarvitse harata vastaan, vaan toisinaan voi antaa jotain ilmaiseksikin. Pitäisi tehdä lakialoite, jossa määrättäisiin päättäjiä viettämään joka aamu tunti peilin edessä, toistellen lausetta: ”mitä minä voin tehdä ihmisten hyväksi?”

            Aamupäivällä meillä oli myös aikaa tutustua Olomouciin, ja itse kävin paikallisessa kirkossa pyytämässä anteeksi menneitä, ja etenkin tulevia syntejäni.

            Uudelleen läpi Tsekin ajettuamme saavuimme pieneen Kadanin kaupunkiin, mutta matka ei kuitenkaan sujunut täysin ongelmitta. Ilmeisesti en ollut ollut tarpeeksi vilpitön ja puhdassydäminen kirkossa käydessäni, sillä pehmeä-ääninen navigaattorimme Sean nimittäin neuvoi meidät Kadaniin aivan helvetillistä kärrypolkua pitkin, ja hiukan ennen perille pääsyä onnistuinkin ajattamaan Kaakin saatanalliseen pomppuun.

            Pääsimme suhteellisen ehjinä perille, mutta kun hyppäsin ulos autosta, huomasin pompun olleen liikaa Sotakaakillemme. Moottori nimittäin valutti jotakin punertavaa, öljymäistä ainetta. Kaiken lisäksi aurinko oli ehtinyt jo laskea, joten en pystynyt tutkimaan tarkemmin sitä, mikä vuodon mahtoi aiheuttaa.

Kohti puhtampaa energiaa

            Keikka Kadanissa sujui vaihtelevasti. Yleisöä oli mukavasti ja he olivatkin melko hyvin mukana, siihen nähden että kyseessä oli istumakeikka. Kuitenkin, soittimissa alkoi ilmetä suurehkoja ongelmia. Etenkin autoharppu ja Katrin koskettimet tuntuivat kärsivän melko suurista kosketus-, sekä mikrofoniongelmista. Tässä vaiheessa näytti todella pahasti siltä, ettei pomppu tiellä ollut käynyt liian raskaaksi ainoastaan autollemme, vaan että olimme myös soittimien suhteen kokonaisvaltaisesti kusessa.

Kadanin kostea keikkapaikka

Keskiviikko 30.05.12 Kadan – Chemnitz (n. 75!!!!!! km)

            Aamulla autoa tutkiessani, en löytänyt sieltä minkäänlaista vikaa. Niinpä päätin edelleen noudattaa hyväksi havaittua neuvoa: ”älä tee vieläkään mitään, ja toivo että se menee itsestään ohi”. Tarkastimme myös soittopelit, eikä niistäkään näyttänyt löytyvän vikaa. Ehkä yöllinen katumusharjoitus yöpaikassamme – vanhan luostarin ulkorakennus – näytti toimineen.

Terrence Malickmaista kuvakulmaa

            Ajo Chemnitziin oli koko reissun lyhin. Se tuntui suurin piirtein yhtä lyhyeltä kuin ensimmäinen kertani, tosin ilman epätoivoa, jännitystä, suurta riemua ja vielä suurempaa pettymystä. Olimme kuitenkin paikalla niin hyvissä ajoin, että ehdimme jopa käydä nautiskelemassa pikinikistä puistossa. Hyvää mieltä lisäsi se, ettei autostakaan löytynyt matkan jälkeen minkäänlaisia oireita.

            Chemnitz oli keikkajärjestelyjensä puolesta ristiriitaisin paikka koko kiertueella. Meidät nimittäin otettiin erittäin hyvin vastaan, ja klubi näytti oikein isolta ja viihtyisältä. Samaten majoituksemme oli ylivoimaisesti paras koko matkan aikana. Oikea hotelli joka sisälsi kuntosalit, uima-altaat, saunan ja jopa shamppanja-aamiaisen. Myös keikkapalkkio taisi olla kiertueen suurin.

Ja sitten oli se toinen puoli. Keikan jälkeen klubilla piti olla disko, joka olisi takuulla tuonut runsaasti lisää yleisöä keikalle, mutta se oli peruttu syystä joka ei meille koskaan selvinnyt. Lopulta bändi soitti noin seitsemälle maksaneelle asiakkaalle. Takahuoneen sentään saimme, mutta tarjoilut loistivat jälleen poissaoloaan. Lisäksi ei ollut epäilystäkään, etteivätkö paikalliset promoottorit olisi olleet pitkin iltaa täysin kamoissa, epäselväksi jäi vain se, mitä he olivat vetäneet. Itse keikan aikana soittimista ei edelleenkään löytynyt mitään vikaa, ja päättelimme edellisen illan soitinongelmien johtuneen siitä, että soittotilana oli ollut erittäin kostea kellaritila. Tämä oli suuri helpotus ajovirheen tehneelle kuskille.

Keikan jälkeen, Emilyn tapeltua promoottoreiden kanssa puoli tuntia rahoista, saimme lopulta ennakkoon sovitun palkkiomme ja vetäydyimme luksushotellimme rauhaan.

P.S. Sitruuna-Becherovka on erittäin hyvää. Aivan uskomattoman pehmeää ja maukasta. Suosittelen lämpimästi.

Torstai 31.05.12 Chemnitz – Jena (n. 110 km)

            Liian helpoilta tuntuvat siirtymät jatkuivat ajaessamme Jenaan, jossa meitä odotti kiertueen toinen olohuonekeikka. Tällä kertaa onneksi olohuone oli jo jonkin verran edellistä suurempi, ja se sijaitsi mukavassa pikku kommuunissa. 

Hauskanpitoa soundchekin aikana, Jena

            Saimme paikallisilta todella lämpimän vastaanoton, ja kaikki vaikutti muutenkin todella hyvältä heti alusta alkaen, etenkin kun tuoreessa muistissa oli vielä Chemnitzin nistien sekoilut. Sääli vain, että kyseessä oli kiertueen ensimmäinen kunnon sadepäivä, joka vesitti järjestäjien alkuperäisen iden pihakonsertista.

            Tuollaiset olohuonekeikat vaikuttavat Euroopassa melko yleisiltä, mutta Suomessa en ole niihin juurikaan törmännyt. Etenkään sellaisia missä bändi olisi buukattu puolen Euroopan takaa. Suomeen pitäisi ehdottomasti saada lisää tällaista ruohonjuuritason klubikulttuuria, ja jos tällaisia bileitä jo jossain päin Suomea järjestellään, kertokaa ihmeessä missä.

Sateinen ilta

            Kun bändi oli illalla lopettanut oman keikkansa, olohuoneen valtasivat DJ:t levyineen, ja saimme vihdoinkin discon, jonka tarpeessa olimme jo edellisenä iltana olleet. Vielä kun vastoin alkuperäistä suunnitelmaa saatoimme jäädä yöksi tuohon kommuuniin, mikään ei ollut estämässä pientä juhlailtaa. Myöskään kosteus ja pieni pilvisyys eivät todellakaan pilanneet tunnelmaa, vaan pikemminkin päinvastoin.

Lentävä sateenvarjo

P.S. Chili-vodka lämmittää kehoa ja mieltä. (Vasta kotiin palattuani kuulin eräältä ystävältäni, että chili-vodkaa voi kuulemma juoda niin kauan, kun huikan jälkeen pystyy sanomaan chili. Siispä;  CHILI!)

Perjantai 01.06.12 Jena – Mannheim (n. 375 km)

            Emme viime päivinä olleet juurikaan päässeet ajelemaan vanhaa ja tuttua E40 –tietä, mutta tänään siihen tarjoutui jälleen tilaisuus, kun pudottauduimme luoteeseen, ja Mannheimin kaupunkiin, joka Jenan tyyppien mielestä oli saksalaisen kaupungin stereotyyppi. Siltä se kieltämättä hiukan vaikuttikin. Vähän kaikkea mutta samalla ei oikein mitään.

            Mannheimissa meitä odotti bluegrass –baari Der Bock, joten tiedossa oli siis saksalainen bluegrass –yleisö, ja itse odotin mielenkiinnolla miten etelävaltioiden fanit suhtautuvat suomalaiseen taidepoppin. 

Chilivodkan jälkeinen aamu

            Ruokailu meille oli järjestety Cafe Vienna -nimisessä paikassa, ja itse odotin nimen perusteella hienostunutta tunnelmaa, klassista musiikkia ja leivoksia. Olinkin erittäin positiivisesti yllättynyt kun mesta paljastui kunnon rockbaariksi mistä sai maukkaita hampurilaisia ja reilunkokoisia tuoppeja saksalaista olutta. Paikka muistutti itse asiassa aika paljon Helsingin Loosea. Suomalaisen perusravintolan tasoinen hampurilaisateria maksoi n. 3,50€.

Lepohetki

Der Bock

            Illan keikka oli epäilyistäni huolimatta erittäin onnistunut. Paikka oli täynnä hiukan iäkkäämpää yleisöä, joka ulkoisen habituksen perusteella oli tottunut melko perinteiseen bluesrockiin, mutta tuntuivat nauttivan erittäin paljon Vukin paikoin jopa shamanistisesta showsta. Keikan jälkeen Emily vieläpä myi kaikki mukana olleet CD:nsä, ja loppukiertueen joutuisimme myymään ei-oota.

            Loppuilta kuluikin joutuisasti baaritiskin ääressä, missä henkilögalleriaan kuului muunmuassa rahakas texasilainen – sittemmin saksalaistunut – musiikintekijämies, sekä mahakas irlantilainen – sittemmin saksalaistunut – punapäinen (tietysti) musiikintekijämies. Paikallinen olut oli maittavaa, mutta myös neljän ruusun Bourbon maistui paljon paremmalta kuin muistinkaan. 

            Outo, ei niinkään hauska tapaus sattui ollessani iltakävelyllä paikallisen gästhausimme lähistöllä. Kadulla minua lähestyi laiha, kaljuuntuva, kenties hiukan yli kolmikymppinen mieshenkilö. Pari sanaa vaihdettuamme, hän kysyi saisiko ottaa minulta poskeen. Itseni ei tarvitsisi tehdä mitään. Kieltäydyin kunniasta kohteliaasti, sanoen pitäväni enemmän hellästä kanssakäymisestä naisten kanssa. Sehän ei ole mikään ongelma – sanoi mies – sillä hänellä kuulemma olisi kotona 18 –vuotias sisko, jonka saisin hoidella sen jälkeen kun mies olisi hoidellut minut. Tämän sanottuaan hän yritti kopeloida erikoistehosteitani. Tässä vaiheessa ilmaisin oman kantani jo hiukan epäkohteliaammin, uhaten repiväni tältä iljettävältä pervolta pään irti.

            Mikä ajaa ihmisen tuollaiseen tilaan? Missä näitä kuvottavia ihmisraunioita kasvaa, jotka myyvät vaikka omaa siskoaan vain saadakseen hiukan imaista? En tiedä, mutta mieleni tekisi ottaa selvää, jotta voisin tilata kunnon ilmaiskun tuohon limaisten epäsikiöiden pesään. Kuten hyvin tiedämme, mikään ei voita napalmin tuoksua aamutuimaan.