Matkalla Euroopassa, osa 2. siltoja, sakkoja ja tiivisteitä

Tiistai 22.05.12 Göteborg – Hampuri (n. 640 km)

Aamulla nautimme Kristianin kämpillä yhteisaamiaisen Extra Lifen tyyppien kanssa, jonka jälkeen oli edessä nopea kamojen lastaus edellispäivän keikkapaikalta, sillä päivästä tulisi eittämättä pitkä.

             Aurinko porotti heti aamusta asti, ja ilmastoimaton Vanha Sotakaakkimme alkoi muistuttaa sisätilojen puolesta enemmän saunaa kuin autoa. Vielä kun allekirjoittanut oli pyrkinyt lähtemään reissuun mahdollisimman kevyin kantamuksia, ja jättänyt shortsit vaatekaapin pohjalle, tuntui matkanteko lievästi sanottuna lämpimältä. Suomen talvien ja kaiken sen palelemisen jälkeen olen kuitenkin oppinut, ettei lämpimistä olosuhteista saa koskaan valittaa, niinpä pyrin vain nauttimaan helteestä.

             

Matkaseurueemme ei kuitenkaan ollut ainoa, jolle helle tuntui ottavan koville. Mitä etelämmäs ajoimme, sitä enemmän Vanhan Sotakaakin moottoritilan lämmöt näyttivät nousevan. Pyrin toimimaan tämän ongelman kanssa samoin, kuin monet suomalaiset miehet sairauden iskiessä: ”älä tee mitään, ja toivo että se menee itsestään ohi”.

            Tämä tekniikka ei kuitenkaan kantanut määräänsä enempää, ja seuraavalla huoltoasemalla huomasinkin moottorin suorastaan höyryävän. Tässä vaiheessa oli selvää, ettei teeskentely enää auttanut, vaan asialle oli oikeasti tehtävä jotakin.

            Huoltoaseman työntekijä Daniel saapui tarkistamaan Sotakaakin tilan, ja huomasi heti mistä kenkä puristi. Jäähdytysnestesäiliön korkin tiiviste oli hajalla, mikä aiheutti nesteen haihtumisen säiliöstä, sekä moottorin ylikuumenemisen. Valitettavasti vain ko. huoltsikalla ei ollut tiivisteitä myynnissä, mutta saimme sieltä sentään ensiapua jäähdytysnesteen muodossa, ja matkamme saattoi jatkua. 

Juutinrauma

             

Tanskan puolelle pääsimme Juutinrauman sillan ylitse. Kuten hyvin tiedämme, se on maailman pisin yhdistetyssä maantie- ja rautatieliikenteen käytössä oleva vinoköysisilta. Kyllähän niitä ennätyksiä saa haltuun kun lisää vaan tarpeeksi määreitä. No, silta oli joka tapauksessa aika vaikuttavan näköinen.

            Tanskan puolella pysähdyimme suurehkoon ostoskeskukseen syömään. Yhtenä määreenä päätökseen vaikutti ilmainen parkkihalli. Ilmainenhan se olisikin ollut, jos olisi vaan muistanut asettaa parkkikiekon kojelaudalle. Tällä kertaa reilun tunnin mittainen pysäköintimme maksoi vaatimattomat 90 euroa. Siitä tuli siis kohtalaisen kallis salaattiateria.

             

Onneksi Tanskasta päästiin nopeasti eroon, kun hyppäsimme lauttaan joka vei meidät Saksan puolelle. Lautalla ehdin hämmmentyä jälleen kerran Euroopan sisäisistä maahantuonti- ja verovapauslaeista joista ei kukaan tunnu ottavan mitään selvää. 

Kun yllättäen, Dino.

            Juttuhan meni siis seuraavalla tavalla: matkalla Tanskasta Saksaan matkustaja sai ostaa yhden askin verovapaata tupakkaa matkan aikana nautittavaksi, mutta ei suinkaan maahan vietäväksi. Koska seurueessamme oli viisi henkeä, sain siis itse ostaa viisi askia tupakkaa, mutta koko seurueemme oli oltava ostotapahtumassa paikalla. Ja tähdennettäköön nyt vielä, että kaikki viisi askia olisi pitänyt käyttää tuon 45 minuuttia kestäneen laivamatkan aikana. Siinä haastetta kovemmallekin röyhyttelijälle. 

 Pääsimme kuitenkin vihdoin Saksan kamaralle, ja suhautumme Hampuriin, jossa yövyimme Generator hostellissa. Auton lämmöt olivat nousseet jälleen illan aikana. Ja moottoritila höyrysi kuin lohikäärme pysäköidessämme sen Hampurin keskustaan. Myös bensaa Vanha Sotakaakki näytti ahmivan erittäin himokkaasti, ja näytti siltä, etteivät alkuperäiset laskelmat bensaan varatuista rahamääristä tulisi pitämään alkuunkaan paikkaansa. 

Bändi aavalla ulapalla

Koska bändillä oli välipäivä, päätimme hostelliin asetututtamme käydä Junnun kanssa iltaoluilla. Heti aluksi vain käännyimme väärästä kadunkulmasta punaisten lyhtyjen kujalle, josta ei kunnollista kuppilaa näyttänyt löytyvän. Tuomari Nurmion sanoin sieltä kuitenkin olisi ollut helppo pyytää lempeä, etenkin jos olisi omistanut paksun lompakon. Me sen sijaan olimme ainoastaan oluen tarpeessa.

Aikamme hostellin lähistöllä turhaan pyörittyämme, päätimme lopulta mennä Ein Frühaufsteheriin, pieneen baariin, joka oli lähellä punaisten lyhtyjen aluetta, mutta vaikutti ulkoapäin kuitenkin ihan asialliselta.

No, eihän se sitä ollut. Saimme oluet (2,50€) tiskiltä ja siirryimme baarin takaosaan, jossa meitä välittömästi alkoi jututtaa filippiiniläistaustainen, ehkä neljissäkymmenissä ollut nainen. Hän ei kuitenkaan käynyt röyhkeästi päälle, vaan pysytteli kohteliaasti tuttavallisessa rupattelussa, etenkin huomattuaan mielenkiinnottomuutemme.

Hetkeä myöhemmin pöytäämme kuitenkin tunkeutui toinen, ehkä viisissäkymmenissä ollut naisihminen, jonka englanninkielen taito rajoittui fuki-fuki fraasin (kyllä!) toisteluun. Ja jotta asia tulisi ymmärretyksi kielimuureista huolimatta, nainen avasi paitansa napit, kaivoi taikinansa esille ja alkoi leipoa niitä silmiemme edessä. Tässä vaiheessa katsoimme Junnun kanssa paremmaksi poistua takaisin hostellin rauhaan. Saksalainen olut kuitenkin oli oikein maukasta.

Keskiviikko 23.05.12 Hampuri – Köln (n. 425 km)

Edellisillan seikkailuista emme onneksemme olleet menettäneet yöuniamme, sillä tänäänkin ajettavaa oli aivan riittämiin. Melko pian Hampurista lähdettyämme tajusimme, että jäähdyttimeen olisi saatava tiiviste mahdollisimman pian, jotta voisimme vielä elätellä toiveita koko kiertueen läpäisemisestä kunnialla. Huoltoasemilta ei tiivistettä näyttänyt löytyvän, mutta jatkoimme etsintää ja hoidimme Vanhaa Sotakaakkia juottamalla sille reiluja määriä vedellä lantrattua jäähdytysnestettä. Matka kuitenkin sujui jouhevasti muun muassa Bon Jovin musiikin keskinkertaisuutta ja tämän herkkää taiteilijasielua ruotiessa.

Vukin ja Stephen Malkmusin keikkamainokset. Cool.

Kölnissä keikkapaikkana toimi King Georg –niminen klubi, jonka yläkerrassa toimi pienimuotoinen hostelli. Ja minkälainen hostelli se olikaan. Kaikki huoneet oli sisustettu jonkin tietyn teeman mukaan. Itse olimme onnekkaita Aleksin kanssa saadessamme upeasti kukkivan 70-luvun huoneen.

Illan keikalla oli yleisöä vain kourallinen, ja lisäharmia aiheutti Emilyn harmonin pienimuotoinen levähtäminen kesken keikan. Itse keikka oli kuitenkin oikein viihdyttävä, ja majoittuminen keikkapaikan yläpuolella soi myös kuskille hiukan vapaamman illan baarin antimien ääressä. Iltamme päättyikin baarin mentyä kiinni pussikaljoitteluun läheisen kirkon viereisellä aukiolla paikallisen promoottorimme Janin kanssa, Kölnin kesäyöstä nauttien.

Kuljettaja mietteliäänä

Torstai 24.05.12 Köln – Dresden (n. 575 km)

            Torstaina meillä oli jälleen välipäivä, mutta se olikin viimeinen pitkään, pitkään aikaan. Perjantaina meidän kuitenkin piti olla Krakovassa, joten pääasiassa tien päällä tämäkin päivä tulisi menemään. Aamupäivällä meillä oli kuitenkin pari tuntia luppoaikaa, joista kukin käytti sen kuten parhaiten taisi. Joku lepäsi, joku suoritti henkilökohtaista huoltoa ja joku kävi lenkillä. Itse vietin vapaa-aikani istumalla viihtyisän kahvilan terassilla kahvin, tupakan ja hyvän kirjan parissa. 

Welcome to the 70's Baby!

            Vaikka Saksan autobahnit ovat periaatteessa hyviä ja nopeita, niin niiden jatkuvat tietyöt aiheuttavat koko ajan ruuhkia, missä melko tehokkaasti menettää kaiken nopeudella voittamansa ajan. Tosin kun Vanha Sotakaakkimme jäi autobahneilla melko pahasti jalkoihin, etenkin ylämäissä, panostimme ruuhkissa seisomisiin, missä olimmekin tasavahvoja muiden autoilijoiden kanssa. Lisäksi ihmetystä aiheutti puutteelliset tiemerkinnät. Matkalla Dresdeniin eräs moottoritien pätkä oli nimittäin kokonaan poikki, mutta kukaan ei ollut vaivautunut ilmoittamaan vaihtoehtoista reittiä. Niinpä päädyimme ajelemaan pikkuteitä pitkin rauhalliseen saksalaiseen kylään, jossa oli toinen tie poikki, vailla kiertotiemerkintöjä. Onneksi lopulta kysyessämme huoltoasemalta neuvoa, eräs ystävällinen saksalaisnainen lupasi ohjata meidät oikealle tielle, ja tuota pikaa huomasimme köröttelevämme avo-Volkswagenin perässä, joka sattui olemaan Bon Jovi –erikoismalli. Nainen kuitenkin onnistui saamaan meidät ongelmitta takaisin oikealle reitille, ja sinä päivänä kaduimme edellispäivän pahoja puheitamme. 

            Matkalla Dresdeniin pysähdyimme syömään Herleshausenin erittäin viehättävään pikkukaupunkiin, jonka paikallisessa pizzeriassa allekirjoittanut teki kardinaalivirheen. Rajallisen saksankielentaitoni ansiosta tilasin ruokaa vaiheessa, jossa olisi pitänyt tilata vasta juotavaa. Loppuruokailun ajan tarjoilija mulkoili minua ilkeästi, ja varmasti lausui kaikkea ikävää kielellä jota en ymmärtänyt. Siitäs sain.