Keskiviikko 16.05.12
Toisinaan ei tarvitse edes
järjestää itse mitään, vaan elämä pudottaa tapahtuman eteesi kuin kypsän
omenan. Olin nimittäin aivan rauhassa kotonani toimittelemassa omia asioitani,
kun ystäväni Teemu Markkula otti yhteyttä. Kävi ilmi, että Vuk oli lähdössä kiertämään
Eurooppaa, mutta bändi oli ilman kuljettajaa.
Olin sattumalta päässyt
hiukan samankaltaisen tilanteen kautta Pintandwefallin
keikkakuskiksi Saksaan syksyllä 2010, ja nyt Teemu kysyi olisiko minulla aikaa
ja / tai kiinnostusta lähteä kuskaamaan Vukia? Kiertueen olisi tarkoitus kestää
kolmisen viikkoa, mutta palveluksiani tarvittaisiin ainakin ensimmäiseksi
viikoksi, mahdollisesti pidemmäksikin aikaa. Oma takarajani oli kahdeksas
kesäkuuta, jolloin olisi edessäni ensimmäiset kesätentit yliopistolla –
kirjallisuutta ja antiikin kulttuuria.
Kiinnostusta tietysti
löytyi, mutta aikaa? Kevään opinnot olivat vielä hiukan kesken. Tulossa oli mm.
rakastamani Ruotsin tentti seuraavalla viikolla.
Tällaisa tilaisuuksia ei kuitenkaan tule joka päivä vastaan, joten päätös lähteä oli lopulta melko helppo. Jos eteen tulee mahdollisuus lähteä kiertämään bändin kanssa Eurooppaa, on siihen tartuttava kyselemättä, vaikka se merkitsisikin jonkin merkityksettömän Ruotsin tentin missaamista, tai sitä, että olisi kirjoitettava jälkikolonialistinen essee helvetillisellä kiireellä valmiiksi, laadun hiukan kärsiessä.
Sunnuntai 20.05.12
Lähdin hyvissä ajoin
Jyväskylästä kohti Helsinkiä. Silja Linen laiva lähti klo 17:00 kohti
Tukholmaa, ollen perillä seuraavana aamun, jolloin oli tarkoitus ajaa
Etelä-Ruotsiin ja Göteborgiin. Pahat enteet kuitenkin roikkuivat ilmassa heti lähdöstä
asti, kun Suomalainen tieliikenne näytti jälleen kerran karumman puolensa.
Toisaalta Suomen hullut ratin takana olivat vain oivaa harjoitusta tulevien
päivien varalle. Mutta oikeesti vittu mitä spedejä tuolla teillä liikkuu. Jos on liian kiire niin olisi voinut lähteä vähän aikaisemmin tai mennä vaikka lentäen.
Pääsin kuitenkin hengissä Helsinkiin ja Sörnäisiin asti Vukin treenikämpille. Rakennuksen takapihalla bongasin ensimmäistä kertaa automme, jolla meidän pitäisi syöksyä läpi Euroopan. Vuoden 1989 Ford Econoline, jonka tuota pikaa tulisin nimeämään Vanhaksi Sotakaakiksi.
Ja sotaratsuista puheenollen, eräänlainen sellainen oli myös auton meidän käyttöömme vuokrannut Hande, joka oli kuulemma 70-luvulla toiminut monen legendaarisen bändin kuskina, joten Suomeen jäävän varikkotiimin kokemattomuuteen tämä homma ei tulisi kaatumaan.
 |
| Vanha Sotakaakki Siljan terminaalissa |
Entä sitten bändi? Ensimmäisenä oli tietysti Emily, jonka projekti Vuk oli. Hän hoiti keikoilla laulamisen, harmonin ja autoharpun. Tiimin toinen naispuolisen jäsenen Katrin tehtäviin kuului koskettimet ja basso. Bändin miesvoimasta vastasivat puolestaan kitaristi Junnu, sekä rumpuja paukuttanut Aleksi, joka toimi myös Sotakaakin toisena piiskaajana aina omaan, luonnolliseen poistumiseensa asti, joka tulisi tapahtumaan viimeisen Saksan keikan jälkeen. Sveitsin puolella bändillä olisi jo toinen rumpali (ja kuljettaja) puikoissa.
Yhteispeli näytti toimivan bändin kanssa heti alusta lähtien mainiosti, ja hetken aikaa aamun pahat enteet pyyhkäytyivät muistoista. Hyppäsimme siis autoon ja hurautummi alkukesän hellekelissä Silja Linen terminaaliin, ollen perillä erittäin hyvissä ajoin.
Hikoilimme kuumassa autossa katsellen, kuinka ympäriltämme lastattiin autoja jono toisensa jälkeen. Tunnelma oli kevyt, ja vitsailimme mm. siitä että laivaajat vielä unohtaisivat laivata meidät mukaan.
Tunsin jo kielelläni viileän oluen maun, ja ihollani viilentävän merituulen, jonka tuota pikaa pääsisin kokemaan laivan kannella.
Lopulta, kun kaikki muut jonot oli jo ajatettu sisälle laivaan, paitsi se missä me tietenkin olimme, laivaaja tuli ilmoittamaan ettei laivassa ollut enää tilaa, ja kehotti meitä palaamaan takaisin check-in -kopille selvittämään asiaa. Siinä vaiheessa ei enää naurattanut.
Raivon, epätoivon, uhkailun, pelon ja inhon jälkeen meitä neuvottiin lopulta ajamaan Naantaliin, josta Finnlinesin rahtilaiva starttaisi kohti Kappelskäriä puoli yhdeltätoista illalla. Koin raamatullisen ilmestyksen kysyessäni kolmasti onko paikkamme tuossa rahtilaivassa täysin varma, saaden Check-innin tytöltä joka kerran saman vastauksen: kyllä.
Ei siis muuta kuin kohti Naantalia, jonne ajaessamme otimme yhteyden Finnlinesin toimistolle hoitaaksemme juoksevia asioita. Tässä vaiheessa saimme kuulla, että laivassa oli tilaa autollemme, mutta ei yhtään vapaata hyttipaikkaa meille, ja laivayhtiön käytäntö oli täysin selvä: laivaan ei voinut päästä ilman hyttipaikkaa.
Meitä kuitenkin neuvottiin ajamaan Naantaliin, josta saattaisimme saada peruutuspaikan. Meille paikat laivassa alunperin luvannut Finnlinesin työntekijän kun ilmeisesti oli vain onneton kesätyöläinen, joka ei ollut tiennyt tällaisista hyttikäytännöistä yhtään mitään. Sehän lohdutti meitä ihan vitusti.
Naantalin check-innissä meille sanottiin, että peruutuspaikkoja jonottamassa ennen meitä oli jo viisi muuta autoa, joten mahdollisuutemme päästä laivaan olivat melko mitättömät.
Tässä vaiheessa Aleksin mitta tuli täyteen, ja hän päätti käyttää vanhaa kunnon Paha poliisi -manööveriä, latoen suorat sanat check-innin tytölle siitä, kuinka laivayhtiö oli luvannut meille varmasti paikat laivasta, ja kaikki oli kahden eri laivayhtiön syytä, ja heidän tulisi nyt korjata virheensä.
Tähdennettäköön tässä toki että tiedostimme etteivät firmojen mokailut missään nimessä olleet check-innin työntekijöiden syytä, ja he joutuivatkin tässä ikävään välikäteen joutuen ottamaan meidän ja muiden laivasta jääneiden vihat niskaansa.
Juuri kun olin jatkamassa Aleksin viitoittamalla tiellä, ja menossa tekemään vanhaa kunnon Hyvä poliisi -manööveriä, pyrkien vetoamaan check-in -tytön tunteisiin, tämä ilmoitti meille että hän oli saanut hankittua meille paikat laivasta, mutta kielsi huutelemasta sitä kovin suureen ääneen. Tästä voidaan päätellä, että hän oli vähintäänkin siirtänyt meidät jonon ohitse. Lopulta siis pääsimme kuin pääsimmekin laivaan, ja olimme vihdoin matkalla kohti Ruotsia.
Mutta miten vitussa voi olla mahdollista että kaksi tuon kokoista laivafirmaa pystyy mokaamaan noin täydellisesti. Ensinnäkin, Silja Linen tasoisessa lafkassa olevien ammatti-ihmisten pitäisi ehdottomasti tietää kuinka monta autoa laivaan mahtuu, kun kysymyksessä ei ollut yhden tai kahden auton virhe, vaan niitä jäi rannalle lähes tusina. Tuollaisen mokan jälkeen on aivan turha selitellä yhtään mitään. Aivan vitun anteeksiantamatonta.
Ja entäpä Finnlines? Minkä vitun takia kesätyöntekijöitä ei ole koulutetta laivayhtiön käytäntöihin? Ja minkä vitun takia tuosta hyttikäytännöstä ei voitu joustaa meidän kohdallamme? On täysin ymmärrettävää, että ammattilaiskuskit tarvitsevat omat hytit laivamatkan ajaksi, mutta meidän kohdallamme ei kyse ollut siitä. En koskaan lakkaa ihmettelmästä sitä, miten tässä byrokratian luvatussa maassa pykälät ja käytännöt menevät kerta toisensa jälkeen ihmisyyden edelle. Erityiskiitos tässä tapauksessa Naantalin check-innin työntekijälle, joka lopulta hommasi meidät sisään siihen laivaan, byrokratiasta välittämättä.
Maanantai 21.05.12 Kappelskär - Göteborg (n. 560 km)
Saavuimme Kappelskäriin puoli kuudelta aamulla paikallista aikaa, ja vaikka Silja Line oli jättänyt meidät edellisenä iltana rannalle, olimme lopulta selviytyneet Tukholmaan yli kaksi tuntia ennen Siljaa.
Matka Göteborgiin sujui jouhevasti, ja matkalla ehdimme jopa rentoutua pienen ruotsalaisen järven rannalla hiljaisuudesta nauttien. Vätternin ohi ajaminen oli myös hieno kokemus, sillä tuon suuren järven aava ulappa näytti melko merelliseltä.
Göteborgin keikkapaikkassa ei ollut sijaintinsa puolesta mitään valittamista. Vanha tiilirakennus merelle johtavan lahdensuun kupeessa, suuren sillan alla. Ulkoapäin paikka toi jotenkin mieleen kotoisan Lutakon tanssisalin. Valitettavasti keikan järjestelyt eivät olleet yhtä viimeisen päälle. Puutteita oli mm. takahuoneessa sekä takahuonetarjoilussa, mutta näitä puutteita tulikin myöhemmin riittämään yllin kyllin, joten siinä mielessä Göteborg ei juuri muiden paikkojen rinnalla kalvennut. Onneksi paikallinen promoottorimme Kristian oli erittäin ystävällinen.
Takahuone ja asiallisten takahuonetarjoilujen vaatiminen ei myöskään ole mitään esiintyvien artistien diivailua, vaan erittäin tärkeä asia esiintymistä ajatellen. Artistille tulisi ehdottomasti olla jokin rauhallinen tila, missä valmistautua esitykseen. Samoin ruoka- ja juomahuollon pitäisi ehdottomasti olla kunnossa, enkä nyt puhu tässä alkoholijuomista, vaikka olisihan niitäkin kiva joskus noissa takahuoneissa nähdä.
Kiertueen ensimmäiseksi keikaksi illan keikka onnistui melko hyvin, vaikka ääni meinasi välillä hiukan puuroutuakin. Samalla keikalla tutustuimme myös jenkkiläiseen Extra-Life -bändiin, jonka kanssa meillä olisi tällä kiertueella kolme yhteiskeikkaa. Bändi veivasi erittäin uhkaavasti eteenpäin vyöryvää taiderokkia, ja huomioni kiinnittyi etenkin rumpali Nick Podgurskin tappavan raskaaseen rumputyöskentelyyn. Huomionarvoisia olivat myös bändin kiertuepaidat, jotka tyhjäsilmäisine lapsineen olivat kuumottavimman näköisiä mihin olen aikoihin törmännyt.
Keikkapaikalla törmäsin myös pariin tupakinpummaajaan, jotka paljastuivatkin Bojan ja Aleksandar Bunticiksi. Nämä verrattomat veljekset pitivät omien sanojensa mukaan Göteborgin luetuinta musiikkiblogia, ja kun Bojan vielä opiskeli kirjallisuutta yliopistolla, tulimme erittäin hyvin toimeen keskenämme.
Yövyimme paikallisen promoottorin Kristianin luona. Hänen asuntonsa oli laajuudeltaan sellaista 90 neliön luokkaa, ja kuukausivuokra huiteli 400 euron tienoilla. Vielä kun kämppä oli ihan kohtalaisella paikalla Ruotsin toiseksi suurimmassa kaupungissa. Herää kysymys, miten tämä voi olla mahdollista naapurimaassamme Ruotsissa mutta ei esimerkiksi Turussa tai tampereella tai ylipäätään missään Suomen suuremmissa kaupungeissa?
 |
| Silja Linen kilpakehuminen käynnissä |
Ei siis muuta kuin kohti Naantalia, jonne ajaessamme otimme yhteyden Finnlinesin toimistolle hoitaaksemme juoksevia asioita. Tässä vaiheessa saimme kuulla, että laivassa oli tilaa autollemme, mutta ei yhtään vapaata hyttipaikkaa meille, ja laivayhtiön käytäntö oli täysin selvä: laivaan ei voinut päästä ilman hyttipaikkaa.
Meitä kuitenkin neuvottiin ajamaan Naantaliin, josta saattaisimme saada peruutuspaikan. Meille paikat laivassa alunperin luvannut Finnlinesin työntekijän kun ilmeisesti oli vain onneton kesätyöläinen, joka ei ollut tiennyt tällaisista hyttikäytännöistä yhtään mitään. Sehän lohdutti meitä ihan vitusti.
Naantalin check-innissä meille sanottiin, että peruutuspaikkoja jonottamassa ennen meitä oli jo viisi muuta autoa, joten mahdollisuutemme päästä laivaan olivat melko mitättömät.
Tässä vaiheessa Aleksin mitta tuli täyteen, ja hän päätti käyttää vanhaa kunnon Paha poliisi -manööveriä, latoen suorat sanat check-innin tytölle siitä, kuinka laivayhtiö oli luvannut meille varmasti paikat laivasta, ja kaikki oli kahden eri laivayhtiön syytä, ja heidän tulisi nyt korjata virheensä.
Tähdennettäköön tässä toki että tiedostimme etteivät firmojen mokailut missään nimessä olleet check-innin työntekijöiden syytä, ja he joutuivatkin tässä ikävään välikäteen joutuen ottamaan meidän ja muiden laivasta jääneiden vihat niskaansa.
Juuri kun olin jatkamassa Aleksin viitoittamalla tiellä, ja menossa tekemään vanhaa kunnon Hyvä poliisi -manööveriä, pyrkien vetoamaan check-in -tytön tunteisiin, tämä ilmoitti meille että hän oli saanut hankittua meille paikat laivasta, mutta kielsi huutelemasta sitä kovin suureen ääneen. Tästä voidaan päätellä, että hän oli vähintäänkin siirtänyt meidät jonon ohitse. Lopulta siis pääsimme kuin pääsimmekin laivaan, ja olimme vihdoin matkalla kohti Ruotsia.
Mutta miten vitussa voi olla mahdollista että kaksi tuon kokoista laivafirmaa pystyy mokaamaan noin täydellisesti. Ensinnäkin, Silja Linen tasoisessa lafkassa olevien ammatti-ihmisten pitäisi ehdottomasti tietää kuinka monta autoa laivaan mahtuu, kun kysymyksessä ei ollut yhden tai kahden auton virhe, vaan niitä jäi rannalle lähes tusina. Tuollaisen mokan jälkeen on aivan turha selitellä yhtään mitään. Aivan vitun anteeksiantamatonta.
Ja entäpä Finnlines? Minkä vitun takia kesätyöntekijöitä ei ole koulutetta laivayhtiön käytäntöihin? Ja minkä vitun takia tuosta hyttikäytännöstä ei voitu joustaa meidän kohdallamme? On täysin ymmärrettävää, että ammattilaiskuskit tarvitsevat omat hytit laivamatkan ajaksi, mutta meidän kohdallamme ei kyse ollut siitä. En koskaan lakkaa ihmettelmästä sitä, miten tässä byrokratian luvatussa maassa pykälät ja käytännöt menevät kerta toisensa jälkeen ihmisyyden edelle. Erityiskiitos tässä tapauksessa Naantalin check-innin työntekijälle, joka lopulta hommasi meidät sisään siihen laivaan, byrokratiasta välittämättä.
Maanantai 21.05.12 Kappelskär - Göteborg (n. 560 km)
Saavuimme Kappelskäriin puoli kuudelta aamulla paikallista aikaa, ja vaikka Silja Line oli jättänyt meidät edellisenä iltana rannalle, olimme lopulta selviytyneet Tukholmaan yli kaksi tuntia ennen Siljaa.
Matka Göteborgiin sujui jouhevasti, ja matkalla ehdimme jopa rentoutua pienen ruotsalaisen järven rannalla hiljaisuudesta nauttien. Vätternin ohi ajaminen oli myös hieno kokemus, sillä tuon suuren järven aava ulappa näytti melko merelliseltä.
 |
| Bändi tauolla |
Göteborgin keikkapaikkassa ei ollut sijaintinsa puolesta mitään valittamista. Vanha tiilirakennus merelle johtavan lahdensuun kupeessa, suuren sillan alla. Ulkoapäin paikka toi jotenkin mieleen kotoisan Lutakon tanssisalin. Valitettavasti keikan järjestelyt eivät olleet yhtä viimeisen päälle. Puutteita oli mm. takahuoneessa sekä takahuonetarjoilussa, mutta näitä puutteita tulikin myöhemmin riittämään yllin kyllin, joten siinä mielessä Göteborg ei juuri muiden paikkojen rinnalla kalvennut. Onneksi paikallinen promoottorimme Kristian oli erittäin ystävällinen.
 | |
| Junnu ja Aleksi Göteborgissa |
 | |
| Aleksi ja Emily kallioilla |
Takahuone ja asiallisten takahuonetarjoilujen vaatiminen ei myöskään ole mitään esiintyvien artistien diivailua, vaan erittäin tärkeä asia esiintymistä ajatellen. Artistille tulisi ehdottomasti olla jokin rauhallinen tila, missä valmistautua esitykseen. Samoin ruoka- ja juomahuollon pitäisi ehdottomasti olla kunnossa, enkä nyt puhu tässä alkoholijuomista, vaikka olisihan niitäkin kiva joskus noissa takahuoneissa nähdä.
Kiertueen ensimmäiseksi keikaksi illan keikka onnistui melko hyvin, vaikka ääni meinasi välillä hiukan puuroutuakin. Samalla keikalla tutustuimme myös jenkkiläiseen Extra-Life -bändiin, jonka kanssa meillä olisi tällä kiertueella kolme yhteiskeikkaa. Bändi veivasi erittäin uhkaavasti eteenpäin vyöryvää taiderokkia, ja huomioni kiinnittyi etenkin rumpali Nick Podgurskin tappavan raskaaseen rumputyöskentelyyn. Huomionarvoisia olivat myös bändin kiertuepaidat, jotka tyhjäsilmäisine lapsineen olivat kuumottavimman näköisiä mihin olen aikoihin törmännyt.
 |
| Göteborgin keikkapaikka |
Keikkapaikalla törmäsin myös pariin tupakinpummaajaan, jotka paljastuivatkin Bojan ja Aleksandar Bunticiksi. Nämä verrattomat veljekset pitivät omien sanojensa mukaan Göteborgin luetuinta musiikkiblogia, ja kun Bojan vielä opiskeli kirjallisuutta yliopistolla, tulimme erittäin hyvin toimeen keskenämme.
 |
| Musabloggarit työn touhussa |
Yövyimme paikallisen promoottorin Kristianin luona. Hänen asuntonsa oli laajuudeltaan sellaista 90 neliön luokkaa, ja kuukausivuokra huiteli 400 euron tienoilla. Vielä kun kämppä oli ihan kohtalaisella paikalla Ruotsin toiseksi suurimmassa kaupungissa. Herää kysymys, miten tämä voi olla mahdollista naapurimaassamme Ruotsissa mutta ei esimerkiksi Turussa tai tampereella tai ylipäätään missään Suomen suuremmissa kaupungeissa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti