Matkalla Euroopassa, osa 3. Mustaa huumoria ja usvaista menoa

Perjantai 25.05.12 Dresden – Krakova (n. 530 km)

            Olimme edellisenä päivänä huomanneet, etteivät navigaattorimme kartat sisältäneet Puolaa eikä Tsekkiä, joten edessä oli karttojen päivitys ennen kuin saatoimme hypätä autoon ja kohdata Saksan ja Puolan väliset rajamuodollisuudet.

            Kartat ladattuamme ja maksettuamme siitä lystistä itsemme jälleen kipeiksi, ylitimme rajan vähintään yhtä vaivattomasti kuin kolmannen valtakunnan armeija syksyllä –39. Emme havainneet rajalla minkäänlaisia tullikoppeja, ja huomasimme saapuneemme Puolaan vain siitä, että liikennemerkkien kieli muuttui entistäkin käsittämättömämmäksi. Vapaa liikkuvuus toki nopeuttaa monia asioita, ja ne huumeet saadaan rajan yli kuitenkin jollain keinolla. Vapauttakaa kauppa! Avatkaa rajat! Tahdon uskoa rajattomaan kasvuun!

            Välittömästi rajan ylitettyämme myös maisema muuttui. Poissa olivat Saksan mahtailevat metsiköt ja kumpuilevat kukkulat, ja nyt eteemme levittäytyi loputtomat Puolan peltotasangot.

            Emme olleet vieläkään löytäneet jäähdyttimeen uutta tiivistettä, ja vaikka edellinen päivä oli ollut moottorilämpötilojen kannalta erittäin hyvä päivä, siitä hyvyydestä ei enää ollut tietoakaan, joten ei muuta kuin lisää jäähdytysnestettä koneeseen ja kovaa ajoa.

            Pääsimme kuitenkin Krakovaan, jossa bändin oli tarkoitus soittaa paikallisilla klubifestareilla. Soittopaikka sijaitsi aivan Krakovan vanhan kaupungin keskustassa, jonne jouduimme pujottelemaan metallisella hirviöllämme perjantai-iltapäivän ruuhkassa, punoittavia turistimassoja väistellen. Myönnettäköön, että mielelläni olisin painanut kaasun pohjaan, antanut moottorin ulvoa sotahuutoaan ja niittänyt lakoon tuon roskasakin.

Soundchek, Krakova

Itse festivaalin olivat kuitenkin mallikkaasti järjestetty, ja saimme itsellemme jopa henkilökohtaisen avustajan. Sosiaalipolitiikan opiskelija Julia pysytteli bändin mukana tiiviisti koko illan, toimien henkilökohtaisena avustajana sekä tulkkina. Hänestä olikin lähes korvaamaton apu.

Illan keikka oli tähänastisen reissun ylivoimaisesti paras. Yleisöä oli mukavasti, ja bändi alkoi löytää yhä paremmin yhteisen sävelen. Lopputuloksena todella vaikuttavaa, ajoittain jopa hurmosmaista menoa. Uskoin jopa, että tämä keikka murtaisi alkukiertueen ajan päällämme roikkuneen epäonnen kirouksen, ja loppureissu sujuisi vaillla minkäänlaisia ongelmia. 

Hitlerin näköinen kissi, joka ei katsonut kameraan

Krakovan vanha kaupunki miellytti silmää, tuoden mieleen Prahan keskustan, ja koska oli perjantai, myös juhlivaa nuorisoa tuntui olevan oikein mukavasti liikkeellä. Valitettavasti vain seuraavana päivänä edessämme olisi kiertueen pisin ajomatka takaisin läntiseen Saksaan, joten yöriennot oli pakko jättää väliin.

Olin pysäköinyt auton klubin eteen kamojen roudauksen ajaksi, ja juuri kun olimme lähdössä kohti hotellia, meidät pysäytti tummaihoinen mieshenkilö, joka esitteli itsensä poliisiksi. Tätä uskoimme tuskin hetkeäkään, mutta vastavuoroisesti ilmoitin hänelle olevani sitten varmaankin kusessa.

Todellisuudessa kaveri tahtoi vain ihailla upeaa autoamme, joka siis itse asiassa olikin aikakone. Myönsimme jääneemme kiinni, ja olevamme todellisuudessa matkalla kuusikymmenluvulle. 

Hän olisi tahtonut tulla mukaan, ja kun emme suostuneet ottamaan häntä aikamatkalle, hän tiedusteli: ”is it because I am black?” Pahoitellen myönsimme asian olevan juuri näin. Kaikista kauniista asioista huolimatta, kuusikymmenluku ei vielä ollut parasta mahdollista aikaa tummaihoisille. Ajatelkaa vaikka mitä he tekivät Marthin Luther Kingille.

Lauantai 26.05.12 (Krakova – Frankfurt am Main (n. 980 km)

            Neljän tunnin yöunien jälkeen jätimme Krakovan taaksemme, sillä meidän oli määrä olla Frankfurtissa kaksitoista ja puoli tuntia myöhemmin, mikä ei Vanhalla Sotakaakillamme ollut mikään itsestäänselvyys. 

Alkumatka sujui kuitenkin aikataulussa, ja Saksan puolelle päästyämme päätimme poiketa Görlitzin  kaupunkiin, jonka ohitse olimme edellisenä päivänä ajaneet. Tuolloin, lännestä päin tullessamme kaupunki oli näyttänyt vanhoine rakennuksineen erittäin kauniilta. Nyt, toisesta suunnasta saapuessamme kaupunki piilotteli jossain kukkuloiden takana, ja jouduimme luottamaan opaskyltteihin, olematta ollenkaan varmoja olimmeko menossa edes oikeaa kaupunkia kohti. Samalla kello kävi koko ajan meitä vastaan.

            

Tiivistettä asentamassa, hymy herkässä

 Lopulta, päästyämme jonkinlaiselle harmaalle esikaupunkialueelle jossa ei ollut mitään vanhaa, päätimme luopua leikistä ja palata takaisin päätielle häntä koipien välissä. Kuitenkin, tuolta esikaupunkialueelta löysimme suuren sekatavarakaupan ja kaarsimme sen parkkipaikalle. Aleksin, Junnun ja Katrin muodostama etsintäpartio syksyi kaupan uumeniin, palaten hetkeä myöhemmin kuin Indiana Jones seurueineen Tuomion temppelistä, kantaen uutta tiivistettä. Vihdoinkin Vanha Sotakaakkimme saisi asiaankuuluvaa hoitoa.

            Edellisillan keikka näytti todella kääntäneen onnemme, sillä myös tiet olivat käytännössä tyhjät, ja edellispäivien ruuhkat loistivat poissaoloaan. Niinpä pysäköimme auton Frankfurtin keikkapaikan eteen yhdeksän minuuttia etuajassa.

Frankfurt

            Paikka oli Goethe –yliopiston psykologian laitoksen vieressä sijainnut yliopiston entinen rakennus, joka oli jäänyt aikanaan tyhjilleen ja sittemmin vallattu. Paikan päällä kuulimme kuitenkin, että nyttemmin yliopisto oli myynyt rakennuksen yksityiselle yrittäjälle, jonka vakaana aikomuksena oli häätää valtaajat talosta. Edessä saattoikin olla tuon paikan viimeiset bileet.

            Vanhoissa opetustiloissa soitti illan aikana monia bändejä, kuten vanha tuttumme Extra Life, sekä heidän ystävänsä, Dead Westernin nimellä esiintynyt Troy Mighty, joka pari päivää myöhemmin matkaisi kyydissämme Tsekkeihin.

Nukkumapaikka

            Bileet olivat hyvät, vaikka äänentoisto oli hanurista. Myös helvetillisen pitkä päivä oli imenyt mehut seurueestamme, ja keikan jälkeen tahdoimmekin vain päästä suoraan nukkumaan majoituspaikkaamme, joka oli tapahtuman järjestäjän Patrikin tyttöystävän kämpillä. Asunto sijaitsi vanhan kerrrostalon ylimmässä kerroksessa, ja myös varaston virkaa toimittanut ullakko oli käytössämme, jonka valitsinkin omaksi makuupaikakseni.

Sunnuntai 27.05.12 Frankfurt – Dresden (n. 470 km)

            Heräsin aamulla vienoon kujerrukseen, havaitakseni että avoimesta kattoikkunasta oli lennähtänyt sisään pulu. Se kuitenkin löysi tiensä takaisin ulos melko nopeasti, joten minun ei tarvinnut alkaa hätyyttelemään tuota siivekästä rottaa.

Dresdenin ruokailut

            Tänään oli vuorossa jälleen kerran paluu takaisin E40 -tietä pitkin itään, ja Dresdeniin, joka onkin kaikille tuttu Kurt Vonnegutin loistavasta, postmodernistisesta taideteoksesta; Teurastamo 5:stä.

Dresdenissä meitä odotti paikallisen levy-yhtiön oman Discorporate -festivaali. Koska Vukin soittoaika oli jo puoli yhdeksältä, näytti siltä että tänä iltana saattaisi olla jopa hiukan aikaa rentoutua. 

Soundchek, Dresden

Mutta millaisessa paikassa festivaali järjestettiinkään. Kolmikerroksisen talon alakerrassa oli tyylikkäät baaritilat, keskimmäisessä suuri klubi hyvänkokoisella lavalla, ja ylimmässä kerroksessa majoitustilat bändeille. Tämän lisäksi talon pihalla oli suuri terassi ja takapihalla jopa telttailumahdollisuus, jonne olikin pystytetty tusinan verran telttoja. 

Lepohetki

Oikeastaan ensimmäistä kertaa tämän kiertueen aikana myös ruoka- ja juomahuolto toimivat täysin moitteettomasti. Tuo paikka oli itse asiassa oikein rakennetun klubin malliesimerkki, jollaisesta esimerkiksi Suomessa - tuossa byrokratian luvatussa maassa - voitaisiin ottaa oppia. 

Keikka

Koska majoituksemme siis sijaitsi tuon klubin ylimmässä kerroksessa, jopa kuljettaja pystyi todellakin vaihtamaan rentoutumisvaihteen päälle, nauttien virvokkeista ja illan bändien tarjonnasta. Jossakin vaiheessa yötä muodostimme Junnun ja Extra Lifen rumpalin Nick Podgurskin kanssa iskujoukon, jolla kävimme ihailemassa Dresdenin vanhaa kaupunkia, tai sitä vähää mikä oli edes joten kuten säästynyt tai uudelleenrakennettu sen jälkeen kun oikeastaan koko kaupunki oli viime kahinoissa pommitettu käytännössä maan tasalle. 

Palattuamme takaisin klubille missä riitti vielä menoa, vietimme aikaa paikoin usvaisissakin tunnelmissa tutustuen paikallisiin, kunnes allekirjoittaneen oli lopulta poistuttava yläkertaan nukkumaan, ajoturvallisuuden säilyttämiseksi.

Nick, Junnu ja öinen Dresden

Maanantai 28.05.12 Dresden – Olomouc ( n. 430 km)

Dresdenin jälkeen oli aika jättää Saksa pariksi päiväksi, ja siirtyä tuonne halvan oluen luvattuun maahan, Tsekin tasavaltaan, jonne matkasimme Troy Mighty mukanamme. Olomoucissa oli odotettavissa kiertueen ennsimmäinen olohuonekeikka. 

Rajan ylitys sujui jälleen vailla esteitä, ja tällä kertaa maisemat muuttuivat kumpuilevuudesta jyrkiksi mäennyppylöiksi. Samalla, mitä syvemmälle Tsekkeihin vyöryimme, havaitsimme etteivät paikalliset tieinsinöörit olleet selvästikään käyneet hakemassa oppia naapurimaasta. Vaikutti että moottoritie oli kasattu betonilaatoista, joiden väliset raot oli unohdetta saumata yhteen, ja tärinä oli sen mukainen. 

Ei mikään Carnegie Hall

Olomoucin keikkapaikka sijaitsi rauhallisen maaseututien varrella. Se oli jonkinlainen omakotitalon kyljessä ollut puutarhurin maja joka käsitti pienen keittiön ja pienen olohuoneen, jonne tuntui hädin tuskin mahtuvan bändin omat kamat, yleisöstä puhumattakaan. 

Kuitenkin, soiton alkaessa olohuoneeseen oli tunkenut varmaankin kolmattakymmentä kuuntelijaa. Itse tyydyin seisoskelemaan keittiön puolella, kunnes, noin puolivälissä keikkaa tunsin suunnattoman usvaisen väsymyksen vyöryvän kehoni ylitse, ja tiesin, että oli aika hiukan levähtää. 

Heitä mulle pallo!

Vaivoin pääsin pihalle, raikkaaseen yöilmaan joka oli täynnä tuoksuja. Sillä hetkellä en kuitenkaan pystynyt pysähtyä haistelemaan ruusuja, vaan mielessäni oli ainoastaan Vanhan Sotakaakin luo hoiperteleminen. Jotenkin kuitenkin pääsin auton luo, sain oven vedettyä auki ja rojahdin takapenkille pimeyden vyöryessä ylitseni.