Vahinkolaukaus huoltoasemalla, uusia baareja ja debattia miedoista huumeista

Now the rainman gave me two cures, then he said, “Jump right in.”
The one was Texas medicine, the other was just railroad gin.
An’ like a fool I mixed them, an’ it strangled up my mind.
An’ now people just get uglier, an’ I have no sense of time

 - Bob Dylan -

            Huhtikuu jatkui erittäin kiireisenä. Esseiden palautusdeadlinet lähestyivät hurjaa tahtia, ja maanantaina sainkin viettää koko yön koneen ääressä jotta olisin saanut esseeni tiistai-aamuksi palautuskuntoon. Tällä oli kuitenkin myös puolensa. Ensinnäkin, lämpimän ja keväisen viikonlopun jälkeen pääsin todistamaan komeaa ukkosmyrskyä keskellä yötä.

            Toiseksi pääsin ensimmäisten joukossa aamupalalle. Tämä olikin oikeastaan ensimmäinen

kerta kun kävin aamupalalla koko kevään aikana. Saattoi toki myös jäädä viimeiseksi. Essee valmistui juuri ajoissa yhdeksän aikaan aamulla, minkä jälkeen palkitsin itseni muutaman tunnin nokosilla, ennen kuin oli aika valmistautua iltapäivän luentoihin.

            Tiistai-iltana, käydessämme Jessen kanssa savukkeella, onnistui Iowan sää yllättämään meidät taas kerran. Edellisyön ukkoskuuro oli muisto vain, mutta jotenkin saimme tupakkapaikalle kävellessämme niskaamme periaatteessa täysin kirkkaalta taivaalta erittäin rankan sateen, joka kesti täsmälleen yhtä kauan, kuin tupakkareissumme.

            Mario työskenteli kampuksen kupeessa sijainneella huoltoasemalla, josta meillä oli tapana hankkia tupakkamme ja oluemme. Mario oli läppämiehiä, nuori, liipasinherkkä kaveri joka oli töissä monesti pukeutunut seriffin asuun. Hän kantoi mukanaan vanhaa revolveriä , ja tykkäsi esitelläkin julkisesti. Hän oli kertaalleen näyttänyt sitä minullekin.

Cedar Fallsin täysikuu

            En ollut nähnyt Mariota sitten Spring Breakin, mutta käydessäni torstaina hakemassa juotavaa huoltoasemalta, oli Mario pitkästä aikaa työvuorossa. Huomasin hänen kätensä vahvassa paketissa, ja kun kysyin mitä oli tapahtunut, vastasi Mario ampuneensa sormensa irti.

            Mariolla oli tapana yleensä pilailla allekirjoittaneen kustannuksella, joten en aluksi ollut varma, oliko tämä totuus, mutta kuultuani hänen kertoneen samaa tarinaa muillekin, minun oli uskottava että niin oli todella tapahtunut.

            Spring Breakin aikana Mario oli ollut huoltoaseman takahuoneessa, jälleen kerran esittelemässä asettaan jollekin. Hänen vetässään asetta esiin kainalokotelosta, oli ase takertunut kiinni hänen seriffin liiviinsä. Irroittaessaan piippua paidasta vasemmalla kädellään, oli hän painanut vahingossa liipaisinta oikealla, ja ollut hetkessä etusormea köyhempi. Mario oli vuotanut verta suunnilleen joka puolelle huoltoasemaa, ja oli kuulemma ollut komea näky, kun pelastushelikopteri oli tullut hakemaan häntä sairaalaan.

            Herättyään sairaalasta pari päivää myöhemmin, Mario kuitenkin onnekseen huomasi että ammattitaitoiset lääkärit olivat kuin olivatkin saaneet sormen ommeltua takaisin, ja siitä ilmeisesti pitäisi tulla vielä ihan toimiva yksikkö. Sitä en tiedä, oliko Mariolla vakuutus kunnossa, tai että kattaako vakuutus ylipäätään tämänkaltaiset onnettomuudet.

            Muistakaapa siis olla tarkkoina niiden aseiden kanssa siellä kotosalla, ettei käy niin kuin Mariolle. Vahingosta kuitenkin viisastuu, ja niinpä Mariokin on jo hankkinut itselleen uuden aseen, tällä kertaa varmistimella. Tosin hänellä ei enää ole lupaa tuoda asetta töihin. Ehkä verenvuodatus huoltoasemalla riitti vähäksi aikaa.

AJ ja viikset

            Perjantai-illat AJ:n ja Brianin kanssa Octopusissa alkoivat olla jo perinne. Tällä kerralla myös AJ:n tyttöystävä Stephanie oli mukana. Päivä oli muutenkin merkittävä yliopistokukkulan baariskenelle, sillä samana päivänä avattiin kaksi uutta baaria. Toinen niistä oli Social House suoraan Octopusia vastapäätä. Varmasti mukava paikka, vaikka baarin nimikirjaimet minua ikävällä tavalla muistuttivatkin eräästä Riihimäkeläisestä juottolasta.

            Gingers puolestaan näytti oikein viihtyisältä paikalta, etenkin luvatessaan runsain mitoin erilaisia hanatuotteita. Paikka oli sisustettu melko tyylikkäästi, ja baarin takaseinustalla oli jopa kohtalaisen kokoinen soittolava. Yliopistokkukkulalle oltiinkin kaivattu hyvää livemusamestaa, ja nyt näytti siltä että Gingers saattaisi täyttää nuo odotukset. 

            Octopusissa oli tällä kerralla teemana viikset. Oli parhaat viikset -kilpailua, sekä paikallinen viiksiprofessori myi itse kehittelemäänsä viiksivahaa. Omat viikseni olivat kuitenkin jääneet Minneapolisiin, joten tämä ilta osui omalle kohdalleni aivan liian myöhään. Ei sillä että omilla pensseleilläni olisi ollut juurikaan mahdollisuuksia viiksikisassa, mutta viiksivahaa olisin ihan mielenkiinnosta voinut kokeilla. Silti, koska omistin edelleen leukaparran, eivät baarin tytöt jakaneet minulle edes tekoviiksiä, kuten muille. 

            Välillä kävimme hakemassa hiukan vauhtia AJ:n kämpiltä, josta lopulta palasin yliopistokukkulalle AJ:n ja Stephanien jäätyä viettämään laatuaikaansa kaksin.

            Kukkulalta löysin jälleen myös tutun Ranskalais – Aasialaisen delegaation, jolla oli erittäin vauhdikas meno päällä. Minua ei tarvinnut kauaa suostutella mukaan kotibileisiin, jotka sijaitsivat aivan kulman takana. Bileet olivat oikein viihdyttävät, joskin suurin osa juhlavieraista olivat minulle tuntemattomia eivätkä pyrkineet ottamaan juurikaan kontaktia. Sain myös sellaisen käsityksen, että talon oli vuokrannut ryhmä Saudi-Arabialaisia vaihtareita.

            Illan aikana tuli pelattua useampi peli beer pongia, nautittua huomattava määrä jello-shotteja, ja yritettyä olla kohtelias juhlavieras vieraiden ihmisten talossa. Tämä ei kuitenkaan kantanut määräänsä pidemmälle, ja jossakin vaiheessa yötä yksi saudeista tulikin luokseni ja sanoi haluavansa jutella.

            Olisi pitänyt jo päälleliimatusta hymystä arvata ettei tällä paskiaisella ollut puhtaita jauhoja pussissaan. Maireasti muikistellen hän johdatti minut ulos terassille, missä ilmoitti ykskantaan että minun täytyisi nyt poistua. Kysyessäni syytä, hän vain toisteli kammottavalla aksentillaan että minun täytyisi poistua. Kun kysyin, asuiko hän talossa, hän vastasi kieltävästi.

            Hetkeä myöhemmin paikalle tuli toinen vaihtari, joka oli yhtä vakuuttunut siitä että minun täytyi poistua. Syytä hänkään ei pystynyt minulle kertomaan, mutta olin varma että nämä pikku nassukat ilmeisesti kokivat minut jonkinlaisena uhkana. Tämä toinen kaveri - melkoinen gooni kun oli - uhkasi vieläpä soittaa poliisit paikalle, jos en poistuisi. Se olisikin ollut mielenkiintoista nähdä, etenkin kun ottaa huomioon kuinka paljon laittomia päihteitä talossa sillä hetkellä oli.

            No, olin muutenkin ollut jo tekemässä lähtöä, sillä bileet olivat alkaneet käydä hiukan kuiviksi ja olin jo juonut omat olueni. Nämä suuret talonvaltijat eivät tosin antaneet minun käydä sanomassa tutuilleni että minut on heitetty pihalle, vaan jouduin poistumaan mitään ilmoittamatta. Ainut asia oikeastaan mikä jäi harmittamaan, oli se että en todellakaan ollut tehnyt kerrassaan mitään. Olisin mielelläni lentänyt pihalle hyvästä syystä, mutta tällä kerralla jouduin ulosheitetyksi aivan turhaan.

            Nämä vaihtarit ovat kyllä omituista sakkia. Heti kun päästään kotimaasta pois, käyttäydytään kuin suuret valloittajat. Minun puolestani saisivat lähettää kaikki vaihtarit takaisin koteihinsa ja sulkea maan rajat. Raja se on suvaitsevaisuudellakin.

            Seuraava vikko kului enimmäkseen esseitä pakerrellessa ja kevättä odottaessa. Koko viikon kohokohtiin kuului koko päivän jatkunut sade keskiviikkona, joka sai allekirjoittelemaan pysyttelemään koko päivän neljän seinän sisällä ja jättämään luennot väliin.

            Perjantaina sää oli kuitenkin muuttunut jo hiukan paremmaksi, ja tuttuun tapaan tapasimme AJ:n ja Stephanien kanssa Octopusissa Vietimme mukavan illan baarissa, ja kävimme myös kokemassa Gingersin, jossa tällä kertaa pääsimme kuulemaan myös livemusiikkia.

            Ginger’s oli matalakattoinen, pitkä halli tiiliseinillä, joten jo ennen ensimmäistäkään sointua oli selvää, että tuollaisessa paikassa olisi hankala, ellei täysin mahdoton saada äänimaailmaa toimimaan. Tilannetta ei myöskään helpottanut se ettei itse miksauspöytää näyttänyt olevan mailla eikä halmeilla.

            Kun musiikki lopulta alkoi, se tuli lujaa. Se kimpoili katosta ja seinistä muodostaen melko kakofonisen äänivallin. Tässä vaiheessa minun tuli ikävä korvatulppiani, joita yleensä aina kannan varmuuden vuoksi mukanani, paitsi tietenkin silloin kun niille olisi tarvetta. AJ:n kanssa poistuimme paikalta alta puolen tunnin, korvia säästääksemme. Olen kuullut huhupuheita että kuulovaurio ei ole kiva asia. 

           

            Siirryimmekin rauhallisemmille vesille, missä saatoimme jatkaa päättymätöntä debattia siitä, kannattaisiko miedot huumeet laillistaa, sillä maaginen päivä 4/20 (amerikkalaisittain kirjoitettuna), odotti aivan kulman takana. Nythän on niin, että Yhdysvalloissa kannabis on nyt laillistettu Washingtonin ja Coloradon osavaltioissa. Laillistaminen on kuitenkin sen verran uusi juttu, ettei vielä kunnolla ole ehditty näkemään sitä, miten tämä tulee vaikuttamaan. AJ on sitä mieltä, että kun muut osavaltiot näkevät kuinka paljon rahaa Washington ja Colorado tekevät kannabiksen kaupalla, niin kannabis tullaan laillistamaan kaikkialla Yhdysvalloissa seuraavan kymmenen vuoden kuluessa. Itse en ehkä ihan usko kymmeneen vuoteen, mutta ehkäpä kahteenkymmeneen.

            Entä sitten hyödyt ja haitat? Suomessa (kuten myös koko lailla kaikkialla muualla) alkoholi on laillista, ja alkoholi on tunnettu myös Suomen kansallisjuomana. On suomalaisten velvollisuus olla ylpeä laimeasta lageristaan ja kitkerästä kossustaan, koska ne nyt vain ovat parasta maailmassa. Muihin juomiin ei edes kosketa. Se on suoranainen rikos omaa maataan kohtaan. 

           En ole ikinä kuullut, että kannabiksen vaikutuksen alla olisi tehty henkirikoksia, kun taas suurin osa Suomen henkirikoksista tapahtuu ilmeisesti kuningas alkoholin vaikutuksen alaisuudessa. Kannabis (kuulemma) rentouttaa ja saa ihmisen laiskaksi, ja siinäkin on huonot puolensa. En kuitenkaan itse ymmärrä miksei sitä voisi laillistaa, jos kerran tupakka ja alkoholikin ovat laillisia (ainakin toistaiseksi). Molemmat aineet ovat erittäin vaarallisia terveydelle, mutta kannabiksen terveyshaitat eivät ilmeisesti ole läheskään samaa tasoa.

            Olen varauksella kannabiksen laillistamisen puolesta, mutta minusta osa tästä laillistamisen puolesta tehtävästä työstä valuu hukkaan silloin, kun barrikaadeille nousevat huutelemaan nämä takkutukkaiset maan sosiaalituilla elävät paljasjalkaiset elämäntapapössyttelijät. En pidä heistä. Pidän kohtuudesta. Päihteet eivät milloinkaan saisi ottaa pääosaa ihmisten elämässä. Heillä saattaa olla hyviä argumentteja, mutta jos kameroiden eteen alkoholia puolustamaan rahdattaisiin nämä spurgu-Penat joita löytyy puistojen penkeiltä Suomen kaikista kaupungeista, alkoholi varmasti kiellettäisiin erittäin nopeasti.

            Kohtuus siis kaikessa, ja ihmisille enemmän mahdollisuuksia päättää omasta elämästään. Jos Yhdysvallat alkavat toden teolla laillistaa kannabista, niin Eurooppa varmaan seuraa perässä, ja joiltakin osin se onkin jo edelläkävijä tässäkin asiassa. Tulevaisuudessa onkin mielenkiintoista nähdä mitä tekee tuo demokratian, modernin yhteiskunnan ja kehityksen kärkimaa Suomi.

            Lauantai oli siis kuuluisa 4/20, vaikka en periaatteen tasolla pitänytkään tällaisesta keksitystä merkkipäivästä (liian materialistinen juhla). Sunnuntaina herätessäni olinkin oikein mielissäni siitä, ettei ko. päivästä oli jäänyt mieleeni vain hyvin hämäriä muistikuvia, jos niitäkään.