Lopun aikoja Cedar Fallsissa

I've been straight since the Cinco de mayo.
Before that I was blotto, I was blacked out, I was cracked out, I was caved in.
You should have seen all these portals that I've powered up in

- The Hold Steady - 

            Huhtikuun viimeinen torstai oli juhlapäivä. Olin jälleen vuoden vanhempi, vaikka itsestäni ei tuntunut yhtään siltä. Tunsin olevani kaksikymppinen, vasta pääsemässä kiinni elämään ja kaikkiin sen ihmeisiin. Tahdoin edelleen nähdä asioita. Matkustaa ja juhlia. Olla sopeutumatta yhteiskunnan normeihin. Tahdoin kokea. Tahdoin elää.

            Itse päivä kului rauhallisesti, kouluhommia vältellen ja juhlaviskiä naukkaillen. Andie McKill lähetti miellyttävät terveiset Suomesta satelliitin välityksellä, ja aika kului kuin siivillä hänen kanssaan jutellessaan. Siunattu teknologia. 

            Enpä ollut aiemmin tänä keväänä päässyt niin mukavan raukeassa juhlakunnossa luennolle, kuin myöhemmin tuona iltapäivänä. Sehän ei tahtia haitannut, vaan ennemminkin päinvastoin. Olin aktiivisesti keskustelussa mukana ja luulen, että ymmärsin jopa normaalia paremmin mitä luenolla puhuttiin. Tätä olisi pitänyt tehdä useamminkin.

            Lahjoja en juurikaan vastaanottanut, paitsi käydessäni huoltoasemalla, Mario tarjoutui maksamaan hankkimani savukkeet. Hänen sormensakin oli hyvää vauhtia paranemassa, ja näytti vahvasti siltä ettei Mariolle jäisi vahinkolaukauksestaan pysyviä vammoja. Pidämme sormet ristissä.

            Illalla päätin ottaa hiukan aikaa itselleni, ja kävin nautiskelemassa kosten juhlaillallisen yliopistokukkulalla. En ollutkaan aikoihin käynyt The Libraryssa, ja siellä oli ilo ylimmillään. Siellä myös tapaisin mukavan possen urheilullisia nuoria miehiä, ja tuota pikaa otimmekin toisistamme mittaa dartsin merkeissä. 

The Library

            Amerikka, tuo turvallisuuden tyssijä osasi aina pitää huolen etteivät tavalliset kansalaiset vahingossakaan pääsisi käsiksi objekteihin, joilla he saattaisivat aiheuttaa vaaraa itselleen tai ympärillä olevilleen. Varmaankin tästä syystä kaikki baarien dartsitaulut täällä olivat elektronisia, ja kisamme käytiin muovisilla tikoilla muoviseen tauluun. Alkuhämmennyksen jälkeen tikkoihin tottui kuitenkin nopeasti, ja pystyinkin kilpailemaan tasavertaisesti kumppaneideni kanssa.

            Torstai oli mukava ilta, mikä vaati kuitenkin veronsa, sillä viikonloppuna koin ensimmäistä kertaa syvää koti-ikävää. Olin jo valmis luopumaan kaikesta ja vain lähtemään ensimmäisellä koneella kotiin. En ollut kokenut minkäänlaisia ikäväntunteita kevään aikana ennen tätä, mutta nyt tunsin olevani todella yksin ja kaukana kotoa. Ehkä tämä johtui lähestyvästä kotiinpaluustani, ja siitä, että seuraava viikko tulisi olevaan todella helvetillinen koulutöiden suhteen. Tahdoin paeta vastuutani, palata kotiin ja vetää peiton korville. Vain nukkua ja unohtaa koko maailman olemassaolon.

            Kohtaloaan ei voi kuitenkaan paeta, ja vaikka viikonlopun aikana yritinkin perisuomalaiseen tapaan hukuttaa murheeni alkoholiin, Andie McKill oli lopulta se henkilö, joka sai piiskattua allekirjoittaneen ylös suosta ja takaisin raiteilleen. Itsesäälistä ei edelleenkään ollut mitään hyötyä, vaan oli aika kääriä hihat ja käydä hommiin.

 

            Kaikkien pelkäämä Finals Week oli vasta viikon kuluttua, mutta itselleni pahin viikko oli jo finaaleja ennen. Neljän esseen deadlinet olivat tuolla viikolla, ja kun ilokseni sain vielä tuskailla englannin kielen kanssa enemmän kuin tarpeeksi, niin odotettavissa oli todella paniikinomaisia päiviä.

            Samaan aikaan kun istuin aamusta iltaan kirjastossa, ilma ulkona alkoi muistuttaa kesää. Lämpötila kipusi hellelukemiin, ja öisinkin pärjäsi shortseissa ja t-paidassa. Kirjastossa istuessani ajattelin, että seuraavan kerran pääsisin nauttimaan tällaisista päivistä todennäköisesti joskus heinäkuussa, jos nyt Suomessa sattuisi tänä vuonna olemaan kunnon kesää.

            Hellepäivät toivat mukanaan myös lieveilmiöitä, jotka eivät minua tosin haitanneet. Parina yönä peräkkäin saimme todistaa todella majesteetillisia ukkosmyrskyjä. Oli mahtava tunne seistä keskellä

lämmintä yötä pihalla ja katsella, kun salamat välähtelivät kaikissa ilmansuunnissa pääsi päällä. On tosin todettava, että valokuvan ottaminen salmasta on erittäin haastavaa. Ellei tietysti omista kaikkia mahdollisia hifistelylajeja, mitä en juurikaan arvosta. Valokuvaaminen on taitolaji, ei välineurheilua.

            Yhdysvalloissa Finals Week otettiin todella vakavasti, ja tuntui melkein siltä, että juuri se määrittäisi koko yhden lukukauden opiskelumenestyksen. Kirjaston aukioloaikoja laajennettiin kahteen asti yöllä, ja viikonloppuna alkoi myös asuntoloissa hiljainen aika. Metelöinti kiellettiin tyystin, välittömän karkoituksen uhalla, ja etukäteisuhkailujen perusteella tuntui siltä, ettei asuntoloissa uskaltaisi edes pieraista ettei vahingossakaan lentäisi pihalle.

            Kun vihdoin sain kaikki esseeni valmiiksi, kauniit ilmat olivat muisto vain. Yhden vuorokauden aikana lämpötila putosi hellelukemista pakkaselle, ja torstai-yönä saimmekin aikaiseksi oikein hyvän lumisodan pysäköintialueella. Jenkkiläiset eivät todellakaan tienneet vanhaa viidakon sääntöä: älä koskaan haasta suomalaista lumisotaan. 

           

            Siinä vaiheessa kun muilla alkoi intensiivinen lukeminen ja valmistautuminen tentteihin, olin itse saanut jo lähes kaiken tehtyä, mutta se oli myös vaatinut veronsa. Tunsin olevani henkisesti ja fyysisesti lähes lopussa. Vuosi oli ollut mahtava mutta myös erittäin raskas. Tankkini oli lähes tyhjä, ehkä juuri ja juuri tarpeeksi bensaa jäljellä kotimatkaa varten. Oma viimeisen viikon kouluohjelmani käsitti vain yhden esseen kirjoituksen. Muuten sain pääasiassa keskittyä juoksevien asioiden hoitoon, kuten pakkaamiseen, sillä lähtö lähestyi vääjäämättömästi.

            Joka tapauksessa, kun minulla olisi vihdoinkin ollut hiukan vapaa-aikaa, olivat kaikki muut kiinni kouluhommissaan. Oli kuitenkin viimeinen viikonloppuni Yhdysvalloissa, enkä aikonut viettää sitä vain istumalla asunotolassa ja tuijottamalla televisiota. 

           Koko perjantain oli satanut vettä, ja lämpötila oli kivunnut vain niukasti plussan puolelle. Rohkeasti hyppäsin kuitenkin perjantain juoppobussiin ja suuntasin keskustaan, toiveissa päästä kuulemaan hiukan hyvää livejamittelua The Hubissa.

            Yllätys oli kuitenkin melkoinen, kun Hubin ovella kuulin että sisäänpääsy olikin 12 taalaa. Mietin että tuolla hinnalla paikalla täytyi olla melkoisen kova nimi esiintymässä. Kuullessani kuitenkin, että illan ohjelmasta vastasivat dubsteb dj:t, nauroin itseni ulos paikasta ja koko matkan takaisin bussipysäkille. Tällä kertaa bussi sentään ilmestyi ja palautti minut yliopistokukkulalle.

            En kuitenkaan suostunut luovuttamaan, vaan kiskaisin itseni rentoon olotilaan Octopusissa, ja jatkoin sen jälkeen The Libraryssa. Edellisviikon dartsituttavani olivat Kirjastossa, jossa pääsimme jatkamaan keskinäistä taisteluamme dartsin merkeissä, vaikka silmä- käsi-koordinaationi ei enää parhaalla tasolla ollutkaan.

            Cinco de Mayo – tuo Pueblan taistelua juhlistava päivä oli myös käsillä, ja Cedar Fallsin katukuvassakin näkyi jonkin verran Meksikolaishattuja ja rentoa meinikiä. Ilma ei kuitenkaan ollut kuin Meksikossa konsanaan, eikä tunnelmakaan vetänyt vertoja Suomen vapulle, vaan baarien sulkeuduttua jouduin hoipertelemaan kotiin räntäsateessa pitkin yliopiston tyhjiä katuja.

            Launataina kävin kylillä hoitamassa juoksevia asioita, kuten sulkemassa pankkitilini jota en ollut koko vuoden aikana tarvinnut. Olin huolestunut kahdeksan taalan kuukausimaksusta joka tililtä olisi pitänyt veloittaa, mutta sulkiessani pankkitiliä, kukaan ei maininnut asiasta mitään, enkä itsekään viitsinyt ottaa mokomaa pikkujuttua esille. 

            Lauantaina hankin myös toisen matkalaukun. Olin urhoollisesti matkannut Yhdysvaltoihin yhdellä matkalaukulla, ja nyt ostin lentokoneen matkustamoon kelpuutettavan matkalaukun sille kaveriksi. Pieni matkalaukullinen – sen verran tavaraa olin hankkinut Yhdysvalloissa oloni aikana. Tai ainakin enintään sen verran pystyin kuljettamaan takaisin kotiin. 

            Lauantaina myös vietimme Troyn ja Jessen kanssa viimeistä kunnollista iltaamme yhdessä. Alkuilta sujui joutuisasti jääkiekkoa katsellessa ja olutta naukkaillessa, mutta illemmalla siirryimme Coryn ja Nickin kämpille hiukan juhlimaan ja nauttimaan muistakin päihteistä, kuten esimerkiksi viskistä.

            Tunnelma ei kuitenkaan missään vaiheessa päässyt tunkeutumaan läpi katosta, ja niinpä jossain vaiheessa päätin siirtyä parin korttelin päähän yliopistokukkulalle katsomaan josko sieltä löytyisi jotakin.

            Ja löytyihän sieltä. Tehtyäni hukkareissun Octopusiin, siirryin Libraryyn mistä löysin tutun dartsiporukan, jotka olivat lähdössä jatkamaan lauantai-iltaansa kotibileiden merkeissä. Minua ei tarvinnut kauaa suostutella mukaan, ja niin siirryimme autokyydillä asunnolle, jonka sijainnista minulla ei ollut hajuakaan.Tiesin vain sen, että olimme jossakin Cedar Fallsin laidoilla, ja täältä ei käveltäisi takaisin yliopistolle. 

            En tuntenut bileistä ketään, en tiennyt olinpaikkaamme, ja alkoholini oli lopussa. Tämä ei kuitenkaan muodostunut ongelmaksi, sillä siinä vaiheessa kun jengille selvisi että olin vaihto-oppilas ja lähdössä seuraavalla viikolla takaisin kotiin, he ottivat minut lämpimästi vastaan ja juottivat minut erittäin tukevaan humalaan.

            Se vähä mitä bileistä satun muistamaan, muistuttaa että taisivat olla hyvät bileet. Iltaan saattoi liittyä Beer pongia, muita juomapelejä, erinäinen määrä erilaisia päihdyttäviä aineita ja suuri määrä aitoja amerikkalaisia ihmisiä. Oma iltani päättyi kellarin sohvalle joskus neljän ja viiden välillä, josta muutamaa tuntia myöhemmin heräsin. Olin edelleen humalassa, mutta onneksi turmelemattomana. Muistan, että jossakin vaiheessa yötä tussit olivat olleet esillä ja hitleröinnistä oli ollut mainintoja, mutta naamani oli kuitenkin puhdas.

            Käveltyäni keittiöön, törmäsin erääseen talon asukkaista. Hän oli mukava tyttö joka oli lähdössä aamuvuoroon töihin. Pummasin häneltä kyydin yliopistolle ja painuin huoneeseeni jatkamaan uniani kämppikseni juuri noustessa ylös.

            Viimeinen viikonloppu oli lopulta muodostunut menestykseksi. Hyviä bileitä ja mukavia ihmisiä. Tosin, jotakin tilastani kertoo se, että seuraavana päivänä en onnistunut palauttamaan mieleen yhdenkään juhlissa olleen henkilön nimeä, tai ainakaan yhdistämään oikeaa nimeä oikeisiin kasvoihin. Oli Cinco de Mayo, ja tässä vaiheessa olikin ehkä hyvä lopettaa juhlinta ja keskittyä viimeisiin päiviin Yhdysvalloissa, ja siihen että palaisin ehjänä takaisin kotiin.