Mutta mitä tapahtui suvaitsevaisuudelle? - Ilosaarirock 2012

1. Kunnianosoituksia kuolleille, Röyhkä ja ravileirintä

            Selvittyäni hengissä Ruisrockista, ja etenkin sen jälkeisestä masennustilasta, oli aika suunnata katseet kohti Joensuuta ja Ilosaarirockia. En ollut saanut viikon aikana nukuttua läheskään niin hyvin kuin olisin tahtonut, mutta aika ei odottanut ketään. Lisäksi en ollut koskaan aiemmin ollut Ilosaarirockissa, ja nyt lehdistöpassi antoi loistavan mahdollisuuden tutustua tuohon suvaitsevaisuudestaan, ystävällisyydestään ja hyvistä bileistään kuuluisaan festariin.

Pena

            Kerran kesässä on kuitenkin hyvä muistaa niitä, jotka tekivät sen mitä itse tahtoisi tehdä niin paljon paremmin jo vuosia sitten. Niinpä matkalla Ilosaareen pysähdyin Valamon luostarissa viemässä kynät lapsuuden ja aikuisuuden sankarien – Elina Karjalaisen ja Saarikosken Penan – haudoille.

Elina

            Viikonlopusta oli luvattu sateista, ja siltä se myös matkalla näytti. Vettä ei tullut, mutta uhkaavat pilvet riippuivat matalalla, kuin odottaen oikeaa hetkeä. 

            Oikea hetki ei kuitenkaan ollut osunut kohdalle vielä kun pysäköin Joensuun torille, mistä nappasin Williamin, sekä toisen ystäväni Heljän kyytiin. Kello oli jo verrattain paljon, ja tahdoin nähdä Kauko Röyhkän ja Nartun joka aloitti puoli kahdeksalta. Niinpä ajoimme mahdollisimman pian raviradan leirintään, pysähtyen pikaisesti vain jäähallilla, missä lehdistön check-in toimi.

            Pienten epäselvyyksien jälkeen sain pressipassini, ja saatoimme edetä ravileirintään. Tässä vaiheessa sade oli havainnut aikansa tulleen, ja taivaat aukenivat päästäen kostean tunnelman levittäytymään juhlakansan päälle. 

            Itselläni sen sijaan ei ollut aikaa päästä kosteaan tunnelmaan. Nopeasti vain hiukan viskiä ja pari pikaista olutta jonka jälkeen alueelle. Röyhkän keikka oli onneksi teltassa, missä vältyin enimmältä sateelta. 

Ravileirintä

            Keikan jälkeen tapasin erästä Joensuussa asuvaa, nykyään pastorina toimivaa ystävääni, ja palatessani ravileirintään kello löi jo puoltayötä ja löysin Williamin pitelevän sadetta autossani. Hän oli saanut telttansa pystyyn, mutta omani odotti vielä auton perässä. 
            Alunperin en ollut ajatellut pystyttää telttaa ensinkään, vaikka minua oli kyllä varoitettu tuon ah niin suvaitsevaisen festivaalin leirintäaluekulttuurista. Legendaarinen ravileirintä. Kesän parhaat bileet ja mukavimmat ihmiset. Näin olin kuullut, mutta niiden vastapainoksi olin kuullut myös, kuinka täällä leirinnän säännöt olisivat tiukemmat kuin muualla, ja niiden noudattamista myös valvottaisiin fasistisella intensiteetillä. 

            Esimakua tästä sainkin ollessamme Williamin kanssa lähdössä etsimään Heljää. Kaksi keltaliivistä järkkäriä pysähtyi meitä vastapäätä olleen auton, ja siellä sadetta pitävän seurueen luo. En kuullut mistä he keskustelivat, mutta minulla oli asiasta omat epäilykseni.

            Lopulta vastapäisen auton asukit ulostautuivat autosta. Käväisin kysymässä mitä asiaa järkkäreillä oli ollut, ja pelkoni osoittautui todeksi. Järkkäreiden mukaan autossa ei saanut edes oleskella, mikä oli täysin naurettavaa, ottaen huomioon sen, että auto käsitykseni mukaan edelleenkin oli yksityisomaisuutta, ja joillakin kuppaisilla järkkärirunkkareilla ei pitäsi olla minkäänlaisia valtuuksia kertoa mitä sinä sait tai et saanut tehdä omassa autossasi. 

Nukkumiskiellon autossa voisi jotenkin vielä ymmärtää jos heittäytyisi typeräksi ja tahtoisi pelata palloa kaiken maailman älyttömyyksien mukaan, mutta että autossa oleskelu kielletty? Tuota ei voisi ikinä milloinkaan ymmärtää eikä selittää yhtään mitenkään. Legendaarinen ravileirintä; niinpä näkyi olevan.

            Yhtä kaikki, tämä välikohtaus sai miettimään sitä, että joutuisin kenties sittenkin pystyttämään telttani, jos minut kesken unieni tultaisiin väkisin raahaamaan omasta autostani. Ongelmana oli vain se että satoi vettä, kuten myös se että olin koettanut autossa istuessani juoda mahdollisimman paljon rakentaaksena suojamuuria itseni ja todellisuuden ympärille, ja nyt tuo viina alkoi nousta päähän.Valitettavasti se ei vain suojannut minua todellisuudelta.

2. Pelkoa ja inhoa parkkialueella, tyttöjä luistimilla, lisää Röyhkää ja vanhojen muistelua

            Tällä välin myös Cáesar oli päässyt Joensuuhun asti, ja oli nyt jossakin keskustan baarissa muutamien yhteisten ystäviemme kera. Häntä odotellessamme viihdytimme Williamin kanssa itseämme Heljän ja tämän tuttavien parissa, jotka kuitenkin olivat kuulleet allekirjoittaneesta jotakin negatiivista. Ihmettelen vain miten se on edes mahdollista ellei joku ole mennyt törkeästi valehtelemaan. Tähän tarvittiin vahvempaa humalaa - oi todellisuus.

            Lopulta myös Cáesar saapui paikalle joukkoineen, saaden myös maanpäällisen hallitsijan oikeudella sateen taukoamaan. Siirryimme takaisin leirintään jossa tein raskaan päätöksen. Kaivoin teltan autosta ja siirryin suosiolla muiden tuttujemme leiriin. En kuitenkaan aikonut luovuttaa näin helpolla taistelua vapaan ihmisen oikeuksistani, vaan todellakin nukkua autossa niin kauan kunnes se tultaisiin estämään.

            Mentyäni viideltä nukkumaan ja oltuani melko pettynyt ensimmäisen illan bilemeiningistä legendaarisessa ravileirinnässä, kesti suloista untani kolme ja puoli tuntia ennen kuin oli aika herätä. Kaksi nuorta järjestyksenvalvojakollia tulivat "kevyesti" koputtelemaan autoni ikkunaan ja "ystävällisesti" pyysivät poistumaan autosta. Autoissa ei heidän ilmoituksensa mukaan saanut nukkua, koska siellä saattoi saada lämpöhalvauksen. Tämä ei tietenkään ollut mahdollista teltoissa joihin aurinko pääsi paistamaan ilman esteitä, toisin kuin autossa jossa ikkuna oli auki. 

            Mitään selitystä en sen sijaan saanut siihen, minkä takia autoissa ei muka olisi saanut edes oleskella. Järkkärit vain totesivat, että heille oli annettu tällaiset ohjeet joita he orjallisesti noudattivat. He myös sanoivat, että jos esimies sanoo heille että kuu on juustoa, silloin kuu on heidän mielestään juustoa. 

            Tässä vaiheessa koinkin aiheelliseksi kysyä, että jos heidän esimiehensä käskisi tappaa kaikki leirintäalueen juutalaiset, he ilmeisesti sokeasti tottelisivat myös tätä käskyä? Tähän sain vastaukseksi vain vaivaantuneen hiljaisuuden. Tällainen sokea käskyjen noudattaminen ei toisaalta yllätä, kun ottaa huomioon minkälaiseen kansallissosialistiseen tilaan tämä maa on ajautumassa. 

            Vartin verran tapeltuamme, he sanoivat että heidän työaikansa loppuu viidentoista minuutin kuluttua, jonka jälkeen heitä ei kiinnostanut pätkääkään mitä minä tekisin. Myös väsyneenä kinaamiseen lupasinkin nousta autosta ja painua telttaan nukkumaan. Katselin hetken heidän poistumistaan ennen kuin jatkoin uniani, ihmetellen kuitenkin, että työajan puitteissa juutalaiset voitiin kyllä tappaa, mutta vapaa-ajalla heillä ei ollut mitään juutalaisia vastaan. Ja miksi olisikaan? Hehän vain tottelivat käskyjä. 

Joukkueet valmiina radalle

            Seuraavat pari tuntia kuluivat koiranunta torkkuessa, tuskanhien valuessa otsalla odottaessani milloin seuraava lynkkauspartio saapuisi ovelleni. Niinpä luovuin yrityksistäni yhdentoista aikaan aamulla, ajatellen että voisin yhtä hyvin painua katsomaan Roller Derbya jäähallille.

No olihan sitä kiva katsella

            Roller Derby, tuo tyttöjen juttu jossa kierretään rinkiä rullaluistimilla kahdessa joukkuessa, ja koetetaan olla päästämättä vastustajajoukkueen kärkiluistelijaa (jammeria) ohitse. Alkuun laji näytti paljon hitaammalta ja tylsemmältä kuin mitä olin odottanut. Olin itse asiassa hiukan pettynyt kun punkhenkiset tytöt eivät painattaneetkaan rataa jatkuvasti sata lasissa ottaen tiukkaakin tiukempia vartalokontakteja, vaan yhden jamin / erän maksimiaika oli kaksi minuuttia. Pelin edetessä aloin kuitenkin pääsemään juoneen mukaan, vaikka aika moni asia säännöistä jäi vieläkin hämärän peittoon. Mielelläni menen kyllä otteluun toistekin. Siinä tuntui olevan melko sopivassa suhteessa urheilullisuutta, silmänruokaa, rockhenkisyyttä ja hyvää meinikiä.

            En ehtinyt silmäillä ottelua kuitenkaan loppuun asti, ennen kuin minun täytyi journalistisessa ominaisuudessani kiitää toiseen paikkaan. Ilosaari loungessa nimittäin järjestettiin uuden Miss Farkku-Suomi –elokuvan infotilaisuus. Pidän Miss Farkku-Suomea Kauko Röyhkän ylivoimaisesti parhaana romaanina, vaikka hyviä ovat useat muutkin joihin olen ehtinyt tutustumaan, lukuunottamaan Avecia, joka oli aivan hirveää paskaa.

Miss Farkku-Suomi

            Joka tapauksessa, kyseisessä tilaisuudessa oli Röyhkä itse sekä elokuvan tekijäporukkaa ohjaajasta ja tuottajasta päänäyttelijöihin. Itse tilaisuus oli melko tavanomainen haastattelutilaisuus, jonka päätteeksi leffan nuori näyttelijäkaarti soitti muutaman leffassa kuultavan Röyhkän biisin. 
            Kuitenkin noita muutamaa biisiä lukuunottamatta Lounge oli täysin musiikkivapaa alue, jossa viikonlopun aikana oli lähinnä erilaisten Ilosaaressa esiintyneiden artistien haastattelutilaisuuksia. Itse pidin kyseistä Loungea erittäin hyvänä ideana, jos tahtoi esimerkiksi hetken aikaa hengähtää ja istua rauhassa teltassa, tai jos tahtoi kuulla mitä itse artisteilla oli sanottavanaan. Tällaisen Lounge –tyyppisen ratkaisun soisi ehdottomasti leviävän myös muille festareille.

Täällähän on tuttuja

            Haastattelutilaisuuden jälkeen kävin kokemassa lehdistön työskentelytilat, ja ne hyviksi havaittuani (kahvia!) olikin aika suorittaa pienimuotoinen reunion. Ilosaaressa olivat myös Vukin Euroopan kiertueelta tutut musikantit Katri ja Aleksi. Yhdessä päädyimme oluttelttaan, missä joutuisasti vaihdoimme kuulumisia parin tuopin ajan, ennen kuin päätimme siirtyä ravileirintään viskin pariin.

            Iltapäivä kuluikin rattoisasti viskin ja muisteluiden parissa, ennen kuin Aleksin täytyi poistua valmistautumaan illan keikkaan Elokuun kanssa, ja Katri poistui syömään ja etsimään omaa seuruettaan.

Lepohetki ennen keikkaa

            Ruokailuvaihtoehto alkoi houkuttaa myös allekirjoittanutta, enhän edes muistanut milloin olin viimeksi nauttinut jotakin kiinteää. Siispä otin suunnan kohti läheistä pizzeriaa, jonka ohitse olin edellisenä iltana kävellyt.

            Jotakin väsymykseni tasosta huomasi siinä, että saatuani pizzan tilattua, ja löydettyäni vapaan istumapaikan täydestä pizzeriasta, nukahdin välittömästi heräten vasta pizzan saapumiseen. Kaikki tuntui sujuvan hyvin niin kauan kuin pysyi liikkeellä, mutta pysähtyminen oli äärettömän vaarallista. 

            Olin aamulla herättyäni ajatellut käydä nopeasti katsomassa Roller Derbyn ja Miss Farkku-Suomi –haastattelun, jonkä jälkeen tarkoitukseni oli mennä syömään ja kuosittautua. Enhän ollut ehtinyt edes vaihtaa paitaa sitten eilisen. Nyt kello oli kuitenkin yli kuusi illalla, enkä uskaltanut tässä tilassa enää ottaa pysähtymisen riskiä. Syömisessä oli juuri ja juuri tarpeeksi tekemistä pitääkseen minut hereillä. 


3. Uusia tuttavuuksia ja pako Laulurinteeltä


            Välittömästi ruokailun jälkeen aioin suunnata takisin alueelle. Enhän ollut vielä ehtinyt kunnolla nähdä ensimmäistäkään bändiä, ja tarkoitukseni oli kuitenkin saada juttu aikaiseksi Jylkkäriin. Kuitenkin, juuri kun sain syötyä, Cáesar soitti vaatien läsnäoloamme porttien ulkopuolella. Tällä kerralla Cáesarin oli tarkoitus pysytellä maisemissa koko viikonlopun, ja ranneke kädessä varmisti sen ettei hän myöskään päässyt tuhlaamaan lippurahojaan kuten edellisenä viikonloppuna oli harmittavasti käynyt. En ollutkaan ehtinyt vielä hengailla Cáesarin kanssa tänä viikonloppuna juuri ollenkaan, niinpä vain keräsimme Williamin kanssa laukut täyteen juotavaa, ja siirryimme leirinnän ulkopuolelle.

Pauliina, ja Cáesar sateensuojassa

            Paikalta löysimme Cáesarin lisäksi hänen entisen, nykyisen tai tulevan tyttöystävänsä Pauliinan (tuo ihmissuhdekuvio jäi itselleni hiukan hämäräksi), sekä Pauliinan kaverit; mukavan pariskunnan Jennan ja Matin, sekä kauniin Liisan jolla oli kaikki ominaisuudet mitä vaadittiin tulevan ex-vaimoni vakanssin täyttämiseksi. Jostain syystä hän vain ei tuntunut olevan kovin innoissaan tästä vakanssista. 

           Yhtenä seurueena rymysimme läpi festivaalialueen, anniskelualueelta toiselle kuin heinäsirkat Egpytin vitsauksissa, kunnes muutamaa tuntia myöhemmin huomasin seuraavani Hivesin keikkaa täydessä tinassa anniskelualueelta jonne näki tuskin paskaakaan ja kuuli vielä vähemmän. Päivän odotetuin keikka valui hiekkaan siis suunnilleen samoin kuin muutkin keikat. Vaan väliäkös hällä, onneksi seura sentään oli hyvää.

Matti, Liisa ja Jenna

            Lopulta saimme päähämme suorittaa taktisen vetäytymisen Laulurinteen alueelta Joensuun pahamaineiseen keskustaan. Kello kävi kohti kahta, ja oli suoranainen ihme että Public Corner suostui ottamaan allekirjoittaneen ja muun seurueemme sisään. Tilaamani laadukkaat oluet kuitenkin menivät täysin hukkaan niissä promillemäärissä, mutta toisaalta tuntui, ettei suomalaiset laatukeskarit olisi enää pysyneetkään sisällä. 

            Siinä vaiheessa kun pöytään kannettiin tarjottimellinen shotteja, tiesin että homma lähtisi lapasesta. Mutta miksi ei? Tarkistin vain että laukkuni oli vielä paikallaan tuolin alla. Siellä oli lähes täysi pullo viskiä, jota tiesin tulevani tarvitsemaan vielä ennen kuin tämä hulluus olisi ohi.

4. Tässä osassa kaupunkia en ole vielä ollutkaan... Kiva olla nössön kaveri!

            Sunnuntaiaamuna heräsin naisen ääneen, joka kuulosti siltä että hän oli tottunut käskyttämään liian myöhään nukkuvia miehiä. Katselin hetken hämilläni ympärilleni, ennen kuin muistin missä olin. Olin onnistunut saamaan lattiapaikan Jennan ja Matin asunnolta, ja Jenna oli se, joka koetti saada laumaamme ylös, ulos ja alueelle Amorphiksen keikan alkuun mennessä. Tiesin olevani nopea ylösnousemuksessani, joten käänsin kylkeä ja koetin nukkua vielä hetken aikaa, vaikka toisaalta tiesin etten tulisi siinä enää onnistumaan.

            Cáesar ja Pauliina olivat poistuneet yöllä takaisin ravileirintään, ja ilmeisesti allekirjoittaneen telttaan jossa mahtui oleskelemaan kaksi ihmistä, toisin kuin Cáesarin huvilassa. Itse olin kuitenkin jälleen onnistunut välttämään teltassa nukkumisen, missä aina on omat vaaransa, ja ylösnoustuani tunsin olevani jopa yllättävän virkeä. Olin nukkunut sikeästi, unia näkemättä ja järjestyksenvalvojia pelkäämättä kuivassa ja lämpimässä asunnossa, ja tarkastellessani viskipulloni surkeaa tilaa, oli melko ymmärrettävää miten olin onnistunutkin nukkumaan niin rauhallisesti. 

Kiva olla nössön kaveri!

            Muistin myös Jennan edellisyönä varoitelleen minua moneen kertaan matkan aikana oksentelemasta minnekään. Minäkö muka? Ehei, sen vaiheen oli ohittanut jo aikaa sitten, viimeistään alkukesästä. Tällä hetkellä elin vaihetta missä ruumiini toimi paremmin alkoholin vaikutuksen alaisena kuin ilman sitä. Yksi viskinhöyryinen aamu muiden joukossa ei muuttaisi tilannetta mihinkään

            Sunnuntai kului melko rauhallisissa merkeissä kuivin suin illan kotiin ajamisen takia. Children of Bodomin keikan jälkeen pääsimme kuitenkin kokemaan viikonlopun mitä vittua –hetken, kun seurueemme pariin iskeytyi yhdellä kengällä kävelevä mies. Toinen kenkä hänellä oli kädessään. 

Seuraa suora lainaus:

”Mul on Laihon vesi ja sen pleku, ja sä et suostunu juomaa mun kengästä kaljaa. Mikä jätkä.” 
– Sinan Kahveci –

Cool guy is cool

            Kävi ilmi, että Sinan oli jossakin vaiheessa keikkaa heittänyt toisen kenkänsä lavalle, josta se oli hetkeä myöhemmin palautettu täynnä keltaista nestettä. Oletimme kaikki sen olevan olutta, sillä toinen vaihtoehto oli aivan liian pelottava että sitä olisi voinut edes ajatella.

Haters gonna hate

            Nyt Sinan siis pyrki saamaan jonkun juomaan tämän oletettavasti Alexi Laihon oletettavasti oluen pois kengästään, että hän saisi kenkänsä jälleen jalkaan. Tiedustellessani miksi Sinan ei itse juonut tuota kallisarvoista juomaa omasta kengästään, hän siirtyi käyttämään vahvasti psykologisia keinoja, toistellen lausetta ”Kiva olla nössön kaveri!”

            Vietettyäni koko päivän jonkinasteisessa masentuneisuuden koomamaisessa tilassa, millaisen voi saavuttaa vain puolitoista kuukautta jatkuneen kujanjuoksun jälkeen, en kauaa jaksanutkaan kuunnella moista, vaan nappasin kengän käteeni ja keitaisin sen kitusiini. 

            Oli siinä mitä tahansa, niin helvetin pahalta se maistui. 

5. Kivaa oli mutta kyllähän ahdasmielisyys vituttaa

            Poistuessamme ravileirinnästä sunnuntai-iltana, olin hämmästynyt kuinka moni oli vielä jäämässä jatkamaan juhlia. Perjantai-illan bileet eivät olleet vakuuttaneet allekirjoittanutta, ja lauantain olin missannut seikkailemalla toisella puolen kaupunkia. Cáesarilta ja Williamilta tosin kuulin, että myös lauantai oli ollut yllättävän rauhallinen.

            Vaikka vaikutti siltä, että sunnuntai saattaisi olla ravileirinnän paras bilepäivä, pidän mielenvikaisina niitä jotka väittävät Ilosaaren menevän millään mittarilla Provinssin edelle. Etenkin leirintäalueet, bileet ja järjestäjien suvaitsevaisuus ovat Provinssissa valovuoden edellä tätä ”suvaitsevaisuuden kukkasta”. 

           Ja jos olinkin ollut närkästynyt Ruisrockin porteilla tapahtuneista ruumiintarkastuksista, niin tässä vaiheessa ne tuntuivat kuin silkkihansikkain tehdyltä hellältä silitykseltä. Ilosaarirockin porteilla tehtyjen ruumiintarkastuksien jälkeen oli lähinnä perseraiskattu olo. Ihmettelenkin, mikä sai nuo iljettävät ihmishirviöt olemaan hoonaamatta takaluukkuani. Kiiluvista silmistään näki, että he olisivat nauttineet siitä. 

Telttojen välissä metri tilaa. Miten niin ei ole?

           Lisäksi ravileirinnässä jokaisen teltan välissä piti olla metri tilaa. No eipä ollut. Siltikin, lauantai-aamuna Cáesar herätettiin omasta asumuksestaan ja häntä vaadittiin siirtämään oma telttansa turvallisen etäisyyden päähän muista teltoista. Järkkäreitä ei ollenkaan haitannut leirimme muut teltat jotka myös olivat liian lähellä toisiaan, puhumattakaan koko leirintäalueen sadoista muista teltoista jotka olivat käytännössä kiinni toisissaan. 

           Huolestuneena kansalaisen koetinkin ottaa lauantai-iltana yhteyden paikalliseen päivystävään palomestariin, jotta hän voisi tulla itse toteamaan nämä järkyttävät turvajärjestelyjen laiminlyönnit. Kolmannen turhan puhelun jälkeen oli selvää ettei kukaan vastaisi. Joko Joensuussa sana "päivystävä" tarkoittaa jotakin muuta kuin mitä se muualla tarkoittaa, tai sitten herra päivystävä palomestari oli nauttimassa Ilosaarirockin ilmaisia tarjoiluja jossakin pimeässä takahuoneessa, missä nämä toistensa selkää rapsuttelevat salaseuralaiset kokoontuivat. 

            Olisin tietysti voinut nostaa asiasta suuren journalistisen haloon, mutta ymmärsin että tuon mafian taustalla toimivat suuremmat voimat, joita en tahtonut saada kimppuuni. 

”Aloin olla liian vanha hankkimaan vaikutusvaltaisia vihamiehiä kun kädessäni ei ollut valttikortteja, ja olin menettänyt osan vanhasta vimmastani, joka oli saanut minut tekemään mitä huvitti luottaen siihen, että voisin aina paeta seurauksia. 

Olin väsynyt pakenemaan ja väsynyt siihen, ettei minulla ollut valtteja käsissäni. Oivalsin yhtenä iltana, kun isuin Alin terassilla, että mies tulee toimeen älyllään ja röyhkeydellään vain tiettyyn pisteeseen asti. Olin elänyt niin jo kymmenen vuotta, ja minusta tuntui että varastoni olivat käymässä vähiin”. 

- Hunter S. Thompson, Rommipäiväkirja -

            Yhtä kaikki, kesä oli jo puolessa, ja olin juuri selvinnyt hengissä neljänsistä festivaaleistani. Seuraavana tiedossa oli kesän ensimmäinen vapaa viikonloppu, jonka ajattelin käyttää tehokkaasti ottamalla haltuun kesäkaupunki Helsingin. 

            Takaraivossani hakkasi kuitenkin tieto siitä, että kesä oli juuri kivunnut lakipisteensä ohitse, ja aika työnsi meitä vääjäämättä kohti syksyä. Kylmyyttä ja pimeyttä. Tahdoin uskoa, että vielä oli aikaa, niin kuin varmasti olikin, mutta tiesin myös, että oli lisättävä vauhtia.