Onnettomuuksia ja uusia tuttavuuksia

 Oli maanantai, tammikuun 21. , ja toisen kouluviikona alku. Aivan tavallinen päivä suurimmalle osalle maailmaa, mutta Yhdysvalloissa oli kansallinen juhlapäivä, Martin Luther King Jr.:n syntymäpäivä. Kingin oikea syntymäpäivä tosin oli jo 15. päivä, mutta juhlapäivänä on pidetty aina tammikuun kolmatta maanantaita. Toki juhlan aihetta on 21. päivässäkin, onhan se Telly Savalasin syntymäpäivä.

            Martin Luther King Jr. Hieno mies ja hieno ihmisoikeustaistelija, mutta aikaisemmin olen voinut kysyä, mitä hän on tehnyt minun hyväkseni? No, nyt hän on ainakin antanut allekirjoittaneelle yhden ylimääräisen vapaapäivän josta en Suomessa ollessani olisi päässyt nauttimaan. Se olikin sitten kevään ainoa lomapäivä ennen maaliskuun loppupuolen Spring Breakia. Spring breakiahan voi myös täällä Iowassa viettää esimerkiksi hyväntekeväisyystyötä tehden (yeah, right). 

            Lomapäivää lukuunottamatta viikolla oli muuten hiukan synkempi alku. Etenkin meille jotka satumme asumaan Noehren Hallissa. Sunnuntai-iltana kanssani samalla käytävällä asuva opiskelija oli sattunut jäämään kiinni pilven poltosta omassa huoneessaan (kuka oikeasti polttaa huoneessaan?). 

             Tietääkseni pilvenpoltosta kiinni jääminen aiheuttaa erottamisen yliopistosta, mutta en tosin tiedä onko tämä erotus väliaikainen vai lopullinen. Joka tapauksessa, kaksi päivää tapahtuneen jälkeen ko. opiskelija poistui lopullisesti keskuudestamme auto-onnettomuudessa. En tiedä, oliko kyseessä henkilökohtainen ratkaisu, puhdas onnettomuus vai jotakin muuta, mutta tahdon nyt muistuttaa blogin lukijoita että huumeet ovat edelleen pahasta, vaikka kaikkihan sen toki tietävätkin. Joka tapauksessa eihän se koskaan ole kovinkaan mukavaa kun parikymppinen kaveri vaihtaa maisemia tuolla tavoin.

Jesse

           Koska kyseessä on kuitenkin positiivinen blogi, siirrymme seuraavaksi hiukan iloisempiin uutisiin. Olen aikaisemmin hiukan harmitellut blogissani että missä mahtavat olla kaikki amerikkalaiset yliopistolla. Kolmannella oleskeluviikolla aloin vihdoinkin törmäillä heihin. Ensin tutustuin tiistain kirjallisuuskurssilla kahteen neljännen vuoden opiskelijaan, AJ:hin ja Masoniin, joiden kanssa löysimme nopeasti yhteisen sävelen päälläni olleiden The Gaslight Anthemin ja Lifter Pullerin bändipaitojen avulla. Lisäksi kun yhteisiin mielenkiinnon kohteisiimme kuuluivat mm. laatukirjallisuus kuten Jack Kerouac, niin mikäs siinä oli tutustuessa.

            Keskiviikkona olin puolestaan kävelmässä iltamyöhällä kirjastosta kotiinpäin, tehden normaalin koukkaukseni tupakkapaikan kautta. Siellä tutustuin Troyhin ja Jesseen, kahteen ensimmäisen vuoden opiskelijaan jotka olivat kuin hahmoja jostakin opiskelijakomediasarjasta. Hauskoja veikkoja siis, enemmänkin tahattoman tilannekomedian kautta kuin iskevien onelinereiden johdosta. Tupakkapaikalla kävi ilmi, että Noehren Hallissa oli ollut palohälytys, minkä takia pojat olivat katsoneet parhaaksi viettää aikaansa savukkeiden parissa.

Troy

            Myöhemmin saimme tietää että neljännessä kerrossa (fuksien kerros) oli joku ruudinkeksijä ajatellut lämmittää pizzaa mikrossa... ottamatta sitä ensin suojapahveista pois. Taisi olla ensimmäinen kerta kun tämä kaveri oli keittiössä ilman äitiä. No, onni onnettomuudesa kuitenkin. Ilman palohälytystä en varmaankaan olisi tutustunut Troyhyn ja Jesseen, joiden huoneessa tulin sittemmin viettämään useamman kuin yhden illan, ja asuntolammekin selvisi tästä episodista ilman suurempia vahinkoja.

            Jenkkiyliopistoissa on se hyvä puoli, että kampuksella asuminen on useimmiten mahdollista. Olen sitä mieltä, että Suomeenkin olisi ollut hyvä saada aikanaan tällaiset dormityyppiset asuntolaratkaisut yhtenä majoitusvaihtoehtona. Halpoja huoneita köyhille opiskelijoille ja lyhyt matka luennoille. Nythän tämä ei enää ole oikein mahdollista. Kaikki suomalaiset yliopistokampukset ja niiden ympäristöt kun taitavat olla niin täyteen rakennettuja, että eihän sinne sekaan enää mitään asuntoloita mahdu.

Oma puoliskoni huoneesta

            Toinen positiivinen asia jenkkiyliopistossa on ehdottomasti aukioloajat. Esimerkiksi kirjasto on viitenä päivänä viikossa auki puoleenyöhön asti, ja toinen kampusalueen ruokaloista puolestaan tarjoilee ruokaa melkein kymmeneen asti illalla. Nuo antavat hiukan enemmän mahdollisuuksia opiskelijoden suunnitella aikataulujaan omilla ehdoillaan, eikä kaikkia pakoteta siihen viralliseen kahdeksasta neljään –muottiin.

            En nyt ala ylistämään Yhdysvaltoja mitenkään ylivertaisena maana Suomeen nähden. Molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa, ja omassa kalenterissani maat ovatkin toistaiseksi nähdyn perusteella melko tasoissa. Suomen puolesta puhuu lukukausimaksusta (ainakin toistaiseksi) vapaat opinahjot ja ”ilmainen” terveydenhuolto (kyllähän siitä jotain joutuu maksamaan). Täällä päässä sain hyvän esimerkin paikallisesta terveydenhuollosta kuultuani että Troylla on edelleen tuhannen dollarin lasku maksamatta sairaallakäynnistä jossa kaveria parsittiin kuntoon muutaman tikin verran. Onneksi Troy on sittemmin hankkinut vakuutuksen, sillä sille tuli käyttöä jo seuraavalla viikolla, mutta siitä lisää aikanaan.

Ja toinen puoli

            Torstaina olikin aika pitää myös ensimmäinen esitelmä luokan edessä. Esitelmän pitäminen nyt ei normaalisti ole mitenkään kova paikka allekirjoittaneelle, mutta siinä vaiheessa kun se pitäisi pitää englanniksi englanninkieliselle yleisölle... Voin kertoa, että ei mennyt putkeen. Olin valmistautunut hyvin etukäteen, ja paljon olisi ollut sanottavaa, mutta siinä vaiheessa kun on yleisön edessä ja kaikki pitäisi ehtiä kääntämään päässään suomesta englanniksi tai toisinpäin, niin eihän siitä mitään tule. Etenkin jos on ehtinyt oleskella maassa kolme viikkoa. Onneksi ryhmän muilla jäsenillä riitti juttua sen verran että jotenkin siitäkin selvittiin. 

Kirjaston liiankin rauhallinen opiskelunurkkaus

            Perjantait kun sattuvat olemaan allekirjoittaneelle luennoista vapaita päiviä, niin silloin on hyvä mahdollisuus opiskella omatoimisesti. Suuret suunnitelmat mielessäni suuntasinkin kirjastoon, ja sen neljänteen kerrokseen joka on pyhitetty hiljaiseksi lukutilaksi. Hiljainen lukutila vain sattuu olemaan niin hiljainen että päädyin ottamaan siellä oikein rentouttavat muutaman tunnin nokoset, että se niistä opiskeluista siltä päivältä.

            No, kunnon päikkäreiden jälkeen jaksoikin illalla jatkaa ruumiin ja sielun rentouttamista Troyn ja Jessen kera. Troy isompana kaverina ei tule kovinkaan helposti humalaan, mutta Jesse taas sitäkin helpommin. Sen toisen päihteen kanssa kavereiden toleranssit puolestaan menevät juuri toisin päin. Itse olen enemmän Troyn kaltainen kaveri. Alkoholitoleranssia on jonkin verran tullut harjoitettua, mutta tuon ”Coloradossa laillistetun” kanssa on tullut touhuttua huomattavasti vähemmin.

            Tokihan harjoitus tekee mestarin, mutta Jesselle puolestaan seitsemän olutta ja tuhti unituutti olivat aivan liikaa. Troyn kanssa sen sijaan jatkoimme viskistä nauttimista ja musiikista keskustelemista vielä pitkään sen jälkeen kun seurueemme kolmas jäsen oli jo kadonnut unten maille. 

            Lauantai puolestaan kului yllättävän samankaltaisissa merkeissä. Kävin päivällä kirjastossa opiskelemassa parin tunnin päikkäreiden verran, ja illan vietin AJ:n kämpillä. Hän asuu varsinaisen kampusalueen ulkopuolella tyttöystävänsä kera, mutta Noehren Hallista hänen kämpilleen on vajaan varttitunnin kävelymatka.

            Olin aikaisemmin saanut Bucket Listaltani yliviivattua Hearts in Atlantis hetken päästyäni pelaamaan herttaa rahasta jenkkiyliopistossa. Istuessani iltaa AJ:n ja hänen kavereiden kanssa pääsin puolestani kokemaan oikein mukavan 70’s Show –hetken (it runs on water man!). Heitettyämme aivot narikkaan olikin seuraava looginen liike parantaa maailmaa ja katsoa Fight Club. 

            Teinikauhuleffahetki minulta muuten onkin vielä kokematta, sillä yliopiston kampusalue suorastaan kutsuu naamiossa ja mustassa viitassa kuljeskelevaa murhaajaa vaanimaan isotissisiä blondeja. Onneksi en ole isotissinen blondi, mutta veikkaan että ulkomaalaisena saattaisin hyvinkin päästä hengestäni ensimmäisten joukossa. Laitan senkin mielikuvituksettomien Hollywoodin käsikirjoittajien syyksi.

            Poistuttuani leffan jälkeen AJ:n kämpiltä, silmäni vielä liikkuivat, mutta Fight Clubin jäljiltä olin sen verran adrenaliinihöyryissä, että päätin kotimatkalla poiketa Sharky’siin yhdelle. Paikka oli mukavan täynnä, mutta nauttiessani oluttani tiskillä kaikessa rauhassa, joku puristi minua perseestä. Käännyin katsomaan, mutta kukaan takanaolijoista ei tunnustanut tekoaan. Käännyttyäni takaisin olueni pariin, joku puristi minua uudestaan. Käännyin taas, vain kohdatakseni ihmiskasvojen meren, joista yksikään ei tuntunut haluavan ottaa vastuuta teoistaan. En tiedä oliko kyseessä mies vai nainen, mutta onko tuolla niin väliäkään. Tärkeintähän on huomata, että pettämätön charmini toimii myös suuren veden toisella puolella.

            Juotuani olueni poistuin kaikessa rauhassa kämpilleni, valmistautumaan seuraavaan viikkoon, jolloin Iowan sää todella tulisi näyttämään mahtinsa.